lauantai 13. syyskuuta 2014

Pläski

Siis ai että syö mieltä. Vatsa sen kun kasvaa ja vielä pitäisi 10 viikkoa jaksaa. Kulunut viikko on ollut aika rankka, kun ollaan oltu pojan kanssa kahdestaan miehen ollessa reissussa. Koko ajan ollaan oltu jossain menossa, koska jos kotona vain on, seinät kaatuu päälle. Ollaan käyty kylässä ja kaupoilla, puistoissa ja pikkukävelyillä. En tiedä johtuuko "yksinhuoltajan" stressistä vai mistä, mutta ruokahalu on ollut loputon. Yksi ilta söin reilun annoksen keittoa, ruisleipää ja maitoa, jonka jälkeen maha oli kunnolla täynnä. Reilu tunti tämän jälkeen oli pakko mennä syömään leipä, koska oli vaan nälkä. Miten voi olla mahdollista! Salaattia ei jaksaisi puputtaa yhtään, mutta ruoka ja ennenkaikkea kaikki mahdolliset suolaiset ja makeat herkut maistuisi. Makeat eritoten. Joka päivä on tullut syötyä jotain hyvää, useana päivänä liikaakin. Ja itsekurista ei ole tietoakaan.

Pari viikkoa sitten tein päätöksen höllätä karkkilakkoakin, kun teki yksinkertaisesti niin hirveästi mieli. Ylpeys siitä, että olen jaksanut pitää itselleni kuria usean kuukauden ajan, on karsissut hyvin äkkiä.. Päätin sallia itselleni yhden karkkipäivän viikossa, jolloin saisin syödä kohtuudella karkkia. Noh, tällä viikolla olen syönyt kahtena päivänä, enkä niinkään kohtuudella. Haluaisin ajatella, että tämä viikko on ollut kaikin puolin normaalista poikkeava ja paluu arkeen tapahtuisi nyt viikonloppuna miehen palatessa kotiin. Hyvin kaksipiippuista, sillä toisaalta ajattelen olevani raskaana, miksi en voisi sallia välillä itselleni ihan rehellistä herkutteluhetkeä ilman huonoa omaatuntoa. Mutta, en vain osaa herkutella ilman huonoa omaatuntoa. Jos päätän syödä 10 karkkia vaikken olisi suunnitellut karkkipäivää sille päivälle, syön sen ja saan hirveän morkkiksen syödystä karkista. Siitä tuohtuneena ja harmistuneena, menen hakemaan kaapista lopun karkkipussin ja syön kunnes on jo paha olo. MIKSI! Miksi en vain osaa nauttia niistä 10 karkista ja sen jälkeen olla tyytyväinen, ilman huonoa omaatuntoa.

Olo on tosi huono, kun joka päivä on tullut herkuteltua enempi tai vähempi. Suoraan sanoen ahdistaa ja tuntuu siltä, että tätä vauhtia paisun samoihin mittoihin kun esikoista odottaessa. Millä ihmeellä saan taas itseäni niskasta kiinni syömisten suhteen? Liikuntaa on tullut jonkin verran harrastettua, käyty pojan kanssa pienillä kävelyillä oikeastaan päivittäin ja lisäksi tälle viikolle on tullut onneksi yksi salikerta. Mutta tuo syöminen on ihan rempallaan.. Help!


2 kommenttia:

  1. Voi kuinka ikävä tilanne. Luulen että suurin syy lienee pelko lihoamisesta ja se, että pää ei ole kerennyt aiempaan, hienoon muutokseesi mukaan. Varmasti myös hormoonit ovat siellä takana. Syö tai ainakin yritä syödä aina kun on nälkä, vaikka se olisikin paljon enemmän kuin ennen. Yleensä silloin himot pysyy edes vähän paremmin kurissa. Sä olet jo saanut hienosti pidettyä painon kurissa, voi kunpa osaisit nauttia siitä mihin olet pystynyt etkä surisi pikku"puutteita" kovasti. Tiedän, että se on helpommin sanottu kuin tehty..
    Voi kun olisi jotain millä sua voisi auttaa. Mutta ainakin pystyn olemaan hengessä mukana ja tsemppaamaan näin virtuaalisessa muodossa.
    Voimia ja jaksamisia. Ei ole onneksi enään pitkä taival edessä.
    ♥♥♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näimpä se varmaankin on, ettei oma pää meinaa pysyä mukana. Ja takaraivossa jyskyttää ikävä muisto esikoisen syntymän jälkeen, kun katsoin peiliin enkä pitänyt mistään mitä siellä näin. Raskauden aikana katse kiinnittyi aina ihanaan vauvavatsaan, mutta synnytyksen jälkeen ei ollut jäljellä mitään muuta kuin pahaa oloa ja liikakiloja. Toki tällä hetkellä painan melkein kymmenen kiloa vähemmän kun viime raskaudessa tähän aikaan, mutta silti muuttuva peilikuva ahdistaa. Ja eniten se, ettei saa omaa syömistä kuriin! Mutta juu, pitäisi vaan pysytellä tuossa normaalissa kotiruoassa (ja salaatissa), ja pitää ne ateriavälit sopivina, josko ne himot pysyisi edes jotenkin kurissa. Eiköhän se taas tästä, huomenna on taas uusi päivä ja toivottavasti mielikin tämän suhteen parempi. Lopputulos on kuitenkin kaiken vaivan ja jokaisen kilon arvoinen <3 Kiitos tsemppauksista, ne auttaa paljon! <3

      Poista