sunnuntai 26. tammikuuta 2014

GO FAT GO

Kuluneen viikon tunnelmia: Jääkaapin ovessa komeilee ties monettako kertaa GoFatGo:n ruokaohjeet. Tällä kertaa päätin onnistua noudattamaan dieettiä pidemmän aikaa kun vain muutaman päivän. Tällä kertaa aion onnistua, en anna periksi vaikka joku kantaisi meille pullaa. Vaikka mielitekoja varmasti tulee, nyt tuntuu, että tällä kertaa onnistun.


Mä veikkaan, että suurimman työn oon tehny mun pään sisällä. Ruoka on ravintoa, sitä syödään sen takia että jaksetaan elää ja toimia. Mitä paremmin syöt, sitä paremmin voit, näinhän se yleensä menee. Eikä siinäkään mitään, jos välillä herkuttelee, mutta niinku mun painokin sen kertoo, ei ole kyseessä yksi tai kaksi kertaa kun olen ostanu kaupasta karkkipussin.

Oma peilikuva edelleen etoo minua, joten nyt on tapahduttava muutoksia. Toki olen iloinen ja tyytyväinen, että olen saanut kiloja pois, mutta missään määrin en ole vielä valmis. Matka on vielä pitkä ja nyt on taas aika paahtaa täysillä eteenpäin. Motivaatiota löytyy.


Maanantai: Aamupuuroa on ihan järkyttävä määrä. Minä, aamupalaongelmainen, syön satsista taistellen 80%. Olen enemmän kuin tyytyväinen. Muuten ruoat on maistunu hyvin ja nälkä on pysynyt loitolla. Illalla väsyttää normaalia enemmän.

Tiistai: Aamulla vaa'an luku ilahduttaa. Aamupuurosta jää taas vähäsen, mutta hieman vähemmän kuin eilen. Liekö johtuu aamupäivän reippaasta kävelylenkistä vai kropan tottumattomuudesta, mutta melkein koko loppupäivän vatsassa huutaa iso nälkä. Taistelen sitä vastaan ja selviän päivästä, jes!

Keskiviikko: Puuro upposi aamulla kokonaan. Eilinen pitkin päivää vaivannut nälkä varmaan vaikutti, ei parane jättää mitään lautaselle :D Nälkäkin on ollut paremmin aisoissa tänään.

Torstai: Aamuinen +200g puntarilla masentaa, mutta yritän nähdä isomman kuvan. Jaksaa jaksaa. Ruoat maistuu kun jaksaa käyttää vähän mielikuvitusta ja nähdä vaivaa.

Perjantai: Kroppa ja mieli alkavat tottumaan syömisiin, on helppoa sano houkutuksille ei. Oikeastaan houkutuksia ei edes ole ollut, ruokavalio kun sisältää paljon normaalia ruokaa, eli kituuttamista ei ole.

Lauantai: Käytiin kaverilla kylässä ja minä onnistuin kieltäytymään kaikista herkkupöydän antimista, paitsi salaatista. Mikä voittajafiilis! Illalla "palkitsin" itseni yhdellä palalla ruisleipää, nam!

Sunnuntai: Aamulla tiukka salitreeni ja olo on mitä mahtavin! Ei tulisi mieleenkään lopettaa diettiä nyt.

Huomenna aamulla selviää, mikä on viikon läskinkaristussaldo, stay tuned!

8 kommenttia:

  1. Hey soulsister! Minäkin menin tämän viikon gfg:n ruokaohjeiden mukaan!
    Ja tuloksia näkyi kyllä heti, kun olen tottunut käymään joka aamu aina puntarilla.

    Mulle tuo sopii hyvin, kun muutoinkin ruokavalioni on aika samankaltaista. Määrät ja annoskoot vaan on mun "ongelma".

    Oon tehny usemman päivän ruuat ja annostellut ne valmiiksi rasioihin jääkaappiin. Väsyneenä illalla ei tarvi enää ruveta tekemään seuraavan päivän eväitä töihin.

    Munki pitäis useammin muistaa tuo että ruokaa syödään sen takia että jaksetaan elää ja toimia..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes jes, mahtavuutta! Hassua että molemmat samaa aikaa :D Ja sama täällä, tuloksia näkyy heti vaa'alla, ja sekös vasta motivoi! Mulle kans tuntuu sopivan ihan todella hyvin, niin monesti oon palannu aina tähän samaan ruokavalioon. Ei tartte kituuttaa nälän kanssa, vaan saa ihan kunnolla syödä. Ja sama täällä, se annoskoko....

      Kiva nähdä mitä sulta on lähteny, ollaan kuitenkin melkein samoissa kiloissakin! :) Tsemppiä jatkoon! (Tänään miehen herkkupasta-annos sai aikaan melkoista kuolausta, mutta selvisin vain pienellä maistiaisella....)

      Poista
    2. No on hassua! :)
      Mä oon ennen aina "hehkuttanut" blogissa, että nyt mä alotan taas syömään gfg:n mukaan ja sit jos oonkin onnistunut noudattamaan sitä vaan yhen tai kaks päivää.. ja sit harmittaa ihan sikana.
      Nyt just ajattelin et en siitä edes mitään mainitse, jospa selviäisin ilman "paineita"..
      Hyvin on mennyt ja huomenna alkaa jo toinen viikko. Eihän tosta blogin kirjottamisesta mitään paineita pitäis ottaa, mut alkaa jo itseäkin ärsyttää ettei pysty noudattamaan sitä mitä on itselleen päättänyt.. no joo se siitä :)

      Ja hei, vielä friikimpää:
      Mä tein mun miehelle tänään töihin mukaan pastaa, missä on broilerin jauhelihaa ja taco- tuorejuustoa (sen lempparia).
      Ja mä kuolasin sitä ihan kieli pitkällä!! Ja okei, vähän maistoinkin siinä tehdessä.

      Tää alkaa olla jo pelottavaa ;D

      Poista
    3. Ei ole todellista! :D Hahaa menee jo tosissaan pelottavaks! Mutta siis aivan sama juttu mulla.. aina hehkuttanu että NYT se alko, ja sit jaksanu pari päivää gfg:ta kunnes repsahtaa. En kans halunnu tänne tulla ties monettako kertaa sanomaan että nojoo, sinne se itsekuri hävis. Nyt on jotenkin ihan eri fiilis ku on päässy kunnolla vauhtiin! Tsemppiä meille siis ;) Ja nyt niiden kanapastojen haistelu ja maistelu sikseen ja salaattia naamaan! :D

      Poista
  2. Moikka! Törmäsin just blogiisi ja aloin lukijaksi - keep up the work!

    VastaaPoista
  3. Löysin blogisi ihan jokusia päiviä sitten ja tarkoituksenani on ollut tulla lukemaan blogia tarkemmin paremmalla ajalla. Tänään lopulta avasin blogin ja huomasin, että täälläkin on aloitettu GFG!
    Minä aloitin samaisen ruokavalion noudattamisen eilen ja "virallisesti" huomenna punnituksen myötä. En vielä tiedä kuinka kauan pysyn dietillä, mutta jospa alkuun pääsisi.

    Aion kirjoittaa aiheesta myös blogia ja muutenkin siis painonpudotuksesta (ja varmaan muustakin elämästä) blogissa http://varmastihidasta.blogspot.fi
    Huippu juttu löytää joku samassa tilanteessa. Vanhasta muistista muistan, ettei alku todellakaan ole helppoa!

    Alku näyttää sinulla hyvältä ja tsemppiä jatkoon! Jään seuraamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen gfg:ta suuresti, mulla lähti nyt ensimmäisellä viikolla reilu kaks kiloa, hyvältähän se tuntuu :) Ainakin kunnon alkusysäyksen sillä saa, ja oppii nopeesti miten ja millasia määriä kuuluisi syödä. Kiva että eksyit joukkoon mukaan, tervetuloa lukemaan :) Mä lähden tästä vastavierailulle sun blogiin!

      Poista