tiistai 30. joulukuuta 2014

Kiitos!

Ihme, että täällä vielä käy porukkaa vaikka on linjoilla ollut niin hiljaista. Hurjan suuri kiitos kuitenkin kaikille onnitteluista! Täällä elämä kulkee päivä kerrallaan ja jokainen päivä on yhtä erilainen. On tämä yhtä jännää toisenkin lapsen kanssa, kun ei yhtään osaa sanoa mitä tapahtuu seuraavan tunnin aikana. Tyttö on pääsääntöisesti tyytyväinen tapaus, nukkuu ja syö. Illat nyt ovat melkoista hulinaa ja jonkinasteista vatsavaivaongelmaakin on havaittu. Tuo isoveli sen sijaan hieman koettelee vanhempiaan.. Siskon hän on ottanut hyvin vastaan, käy pussailemassa ja silittelemässä, mutta vanhempia kohtaa kokeillaan kaikki keinot. Uhmaa ja kiukuttelua, hurjissa määrin. Mutta haluan uskoa, että tämäkin helpottaa nyt kun mies palasi töihin ja meillä alkaa kunnolla arki.

Hormonihöyryt ovat pysyneet suhteellisen kasassa ainakin vielä (mies saattaa olla eri mieltä..). Imetys takkuaa, mikä ottaa koville myös näin toisellakin kerralla. On se hurjaa mitä tunteita sitä käy läpi kun homma ei toimi niinkuin pitäisi vaikka kaikkensa antaa. Mutta pääasia on, että tyttö kasvaa ja saa mahansa täyteen, tavalla tai toisella.

Itse voin ihan hurjan hyvin heti synnytyksen jälkeen. Ilman vaurioita ei selvitty, vaikka synnytys olikin paljon helpompi kuin esikoisen. Lyhyesti kerrottuna nopea ja pelottava, mutta onneksi loppu hyvin kaikki hyvin. Kivut ovat olleet paljon pienemmät kuin viime kerralla ja fyysisesti (ja myös henkisesti) olo on ihan hurjan hyvä! Kyllä mä haluan uskoa, että loppuun asti liikkumalla ja kilojen "vahtaamisella" on merkityksensä. Kiloja tuli kuitenkin reilusti vähemmän kun esikoisesta. Tarkemmin sanottuna kymmenisen kiloa vähemmän. Henkisesti koen voivani ainakin vielä paljon paremmin kuin viimeksi, ehkäpä siitä syystä että tiesin mihin olen pääni pistänyt. Viime yönä unta on kertynyt varmaankin maks. 4 tuntia, ja sekin pätkissä. Mutta minua auttaa se tieto, että kyllä se jossain vaiheessa taas helpottaa, ja siihen asti mennään näillä mitä on. Ja haukotellaan. Ja juodaan kahvia. Ja unohdetaan kesken kaiken mitä oltiin sanomassa. Mutta onhan tuo niin valtavan rakas, että sen voimalla jaksaa.

Kuten blogiani seuranneet tietävät, pidin raskausaikana karkkilakkoa ja karkkipäiviä ja yritin pitää kurissa sokerinsyöntini. Osalta kertyvien kilojen hillisemiseksi, osaksi sen takia, että en halunnut vauvan olevan sokeripöhnässä. Tiedä sitten oliko sillä oikeasti vaikutusta, mutta verrattuna esikoiseen oli tämä typy melkein puoli kiloa veljeään pienempi, vaikka syntyi reilu viikon yliaikaisena.

Ensi maanantaina voisin yrittää muistaa käydä vaa'alla, niin katsotaan sitten missä mennään! Viikkokatsauksiakin rupean jossain vaiheessa taas tekemään, pieniä kävelylenkkejä on tullut tehtyä mutta ei vielä sen kummempaa. Salille tekee jo mieli päästä, mutta täytyy odotella vielä jälkitarkastusta ja lupaa lääkäriltä. Otetaan nyt siihen asti vielä ihan iisisti. Ja nuuhkitaan uunituoretta vauvaa <3



lauantai 13. joulukuuta 2014

Hän on täällä!

Kuten hiljaisuudesta on saattanut päätellä, pienokainen on täällä! <3 Suloinen, pitkätukkainen tyttö syntyi viime viikolla ja viikko ollaan keretty olla jo kotona. Aika menee kuin siivillä ja kädet ovat olleet melko täynnä, kuten arvata saattaa. Mutta eiköhän se pian tästä tasaannu, kun vauhtiin päästään :) Hän on valloittanut kaikkien sydämet, ei ole mitään ihanampaa <3


tiistai 2. joulukuuta 2014

"Viikkokatsaus"

Ei, täällä ei edelleenkään olla synnytetty, vaikkei viikkokatsausta eilen tullutkaan. Eikä kunnon viikkokatsausta tule nytkään, sillä en ole merkannut viime viikon liikuntoja mihinkään ylös ja nyt en niitä enää muista. Mutta pieniä kävelylenkkejä tuli tehtyä pitkin viikkoa ja kävin keskiviikkona jopa tunnin salitreenin! Melkoinen saavutus, sanon minä. En olisi koskaan uskonut, että jaksaisin lasketun ajan jälkeen lähteä heilumaan vielä salille, mutta toisin kävi. Piti käydä jäädyttämässä salikortti ja samalla päätin käydä vielä viimeisen kerran :) Ja hyväähän se teki!

Mutta siis, yhdessä kasassa ollaan edelleen. Ei tunnu vauvalla olevan kiire ulos, vaikka kuinka äiti manailee ja uhkailee. Merkkejä synnytyksestä on harva se päivä, toissayönä tuli valvottua supistusten kanssa useamman tunnin, mutta valitettavasti nekin lopahtivat. Kyllä täytyy sanoa, että henkisesti on todella rankkaa odottaa. Päivä päivältä saa uudelleen pettyä, kun ei sittenkään mitään tapahdu vaikka enteilee. Ja kaikki ihmiset tietenkin kyselevät kuulumisia ja oloja ja antavat neuvoja kuinka sen vauvan sieltä saa ulos. No voin kertoa, kaikki on jo kokeiltu moneen otteeseen, mutta ei taida vauva olla valmis. Olen yrittänyt asennoitua niin, että tulee kunhan on valmis, mutta kyllä tämä silti ottaa voimille. Ensi viikolla sitten käynnistellään, jos sitä ennen ei mitään tapahdu. Ja sekös pelottaa!

Ja niin, mainitsinko että onnistuin saamaan tähän loppuun vielä aivan jäätävän flunssan. Eli yöt ovat menneet vuoroin yskiessä, supistellessa, niistäessä, kylkeä kääntäessä, esikoista pissattamassa ja vessassa juostessa. Ompahan kroppa ainakin tottunut valvomiseen, kun vauva joskus tulee..  


Paino: 102,1kg
Muutos/viikko: -0,2kg
Raskaudenaikainen painonnousu (rv41) +16,1kg

Loppuun vielä paino, miinusta jeeee! :D

maanantai 24. marraskuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 47: 
Maanantai: Kävely 30min
Tiistai: Kävely 40min
Keskiviikko: Kävely 40min
Torstai: Kävely 40min
Perjantai: Kävely 30min
Lauantai: Kävelyä pitkin päivää
Sunnuntai: Kävely 45min

Liikuntaa yhteensä: 3h 45min


Paino: 102,3kg
Muutos/viikko: +1,9kg
Raskaudenaikainen painonnousu (rv40) +16,3kg

Apua apua yäk. Kyllä tuo kokonaissaldo inhottaa, mutta mieltä helpottaa onneksi se, että osa on nestettä. Tänään on taas tämmöinen aamu, kun sormet ovat pökkelöt, varpaat nakkimakkarat, silmäluomet ummessa ja huulet mallia angelinajolie. Huulet voisi jäädä, muusta voisin luopua. Kuten myös mielellään luopuisin tästä pallomahasta ja ottaisin sen vauvan tänne toiselle puolelle mahaa. Mutta minkäs teet, ei vauvalla vissiin ole kalenteria vatsassa, josta selviäisi tänään olevan laskettu aika. Noh, kaksi viikkoa niin alkaa viimeistään tapahtumaan, tavalla tai toisella. Sitä odotellessa... alan olla aika kypsä tähän odotukseen.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 46: 
Maanantai: Kävely 40min
Tiistai: Kävely 30min
Keskiviikko: -
Torstai: Kävely 45min
Perjantai: Kävely 25min
Lauantai: Kävelyä pitkin päivää
Sunnuntai: Kävely 15min

Liikuntaa yhteensä: 2h 35min


Paino: 100,4kg
Muutos/viikko: +0,0kg
Raskaudenaikainen painonnousu (rv39) +14,4kg

Ilmeisesti nesteet hieman tasoittuneet viime viikosta, kun painoa ei ole kertynyt. Hyvä niin, oikein hyvä! Selvästi kuitenkin nesteet kertyy kehoon ihan superhelposti, lauantaiaamuna heräsin niin turvoksissa, etten silmiä meinannut auki saada. Inhottavinta on semmoinen pöhöttynyt olo. Mutta hei, viikko laskettuun aikaan, tässähän aletaan olemaan voiton puolella ja nyt voi sanoa, että maksimissaan kolme viikkoa ja nyytti on sylissä! Ihan hurja ajatus <3

Liikuntaa on kertynyt aika vähäisesti, mutta ehkä se sallitaan. Saa nähdä lähdenkö vielä salille vauvanhäätöhommiin, vai jäädytänkö salikortin. Tällä viikolla olo on kyllä selvästi jo raskas, kipuja on ihan eri tavalla kun aiemmin ja kroppa alkaa olla aika äärirajoilla. Onneksi siis viikot hupenevat ja palkinto on pian täällä. Mies tekee tällä viikolla aika pitkää päivää, joten valmiiksi jo ahdistaa pitkät päivät pojan kanssa kahdestaan. Pitänee keksiä vain paljon ohjelmaa jotta poika pysyy mahdollisimman tyytyväisenä.. Ja levätä aina kun voi! Mukavaa viikkoa kaikille :)

maanantai 10. marraskuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 45: 
Maanantai: Kävely 30min
Tiistai: Kävely 30min
Keskiviikko: Kävely 45min
Torstai: Kävely 30min & Sali 1h 15min
Perjantai: Kävely yht. 1h
Lauantai: Sali 1h
Sunnuntai: -

Liikuntaa yhteensä: 5h 30min

Paino: 100,4kg
Muutos/viikko: +1,0kg
Raskaudenaikainen painonnousu (rv38) +14,4kg

Aijai, nyt se sitten pamahti 100kg mittariin. Eihän se nyt mitenkään hienolta saavutukselta tunnu, mutta vaa'alle hypätessä aavistin tämän, sen verran turvottaa. Ja vaa'an lukeman nähdessäni vain hymähdin ja hymyilin. Sillä tajusin, että laskettuun aikaan on enää pari viikkoa, joten melko hyvin olen tavoitteessani pysynyt :) Joten en voi olla kun vain ylpeä! Tähän mennessä on tullut melkein kymmenen kiloa vähemmän kun esikoisesta, joten saavutushan tuo on! Ja noihin liikuntoihin olen myös enemmän kuin tyytyväinen, jaksan niin paljon paremmin kuin viimeksi tässä tilassa. Vatsa tuntuu pienemmältä ja olo selvästi "ketterämmältä" (jos niin voi sanoa viimeisillään raskaana olevasta :D). Toki kipuja alkaa olemaan ja ne välillä pistää ihan sohvan pohjalle, kun muuta ei voi tehdä, mutta onneksi ne tulevat vain kun kroppaa on rasittanut liikaa. Melkoisen hyvin siis jaksan ja tässähän nää menee nämä viimeiset viikotkin :) Vaikka kyllähän sitä jo mielellään ottaisi vauva syliin ja oman kropan takaisin.. Vink vink, vauva, saat tulla! ;) 

tiistai 4. marraskuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 44: 
Maanantai: Kävely 40min
Tiistai: -
Keskiviikko: Kävely 40min
Torstai: Kävely 40min
Perjantai: Kävelyä yht. 1h 10min
Lauantai: Sali 1h 10min
Sunnuntai: -

Liikuntaa yhteensä: 4h 20min

Paino: 99,4kg
Muutos/viikko: +0,4kg
Raskaudenaikainen painonnousu (rv37) +13,4kg

Eilinen oli niin hektinen päivä heti aamusta, että vaa'alla käynti unohtui. Tässä siis tämän aamun tulos. Liikuntaa on onneksi kertynyt ihan mukavasti viime viikolle! Syömisiä pitäisi vielä hieman petrata.. Herkut maistuisi ihan liian hyvin. Yritän nyt skarpata toden teolla, sillä muuten ensi viikolla rikkoutuu 100kg raja, apuva! 

lauantai 1. marraskuuta 2014

Pyhäinpäivää!

Siis voihan pentele! Pari viikkoa pakkolepoa flunssan takia ja olin jo ihan varma, etten enää salille pääse saatikka jaksa siellä mitään tehdä. Mitä vielä! Aamulla raahasin leviävän takapuoleni ja kiristävän pallomahani salille, ja heiluin siellä hiki otsalla melkein tunnin! Ja päälle vielä kävelyt eestaas. Ja jaksoin ihan hullun hyvin! Fiilis on ihan katossa, oon niin tyytyväinen itteeni ettei tosikaan :)

Eskoisesta muistan, kuinka ahdistava olo oli loppuraskaudessa. Nyt maanantaina lapsi tulee täysiaikaiseksi, joten saisi alkaa vaikka syntymään jo, mutta silti koen voivani todella hyvin. Paaaljon paremmin kun viimeksi. Itsestään huolehtiminen, edes jossain määrin, vaikuttaa ilmeisen paljon. Kiloja on n. 10kg vähemmän tässä vaiheessa kun viimeksi, mutta sitäkin tärkeämpi varmaan on parempi yleiskunto. Tottakai välillä tekee kipeää ja kroppa on aivan uupunut, mutta pääsääntöisesti olo on hyvä. Ja tällä hetkellä ihan superhyvä!

Kyllä on muuten hauskaa katsoa salilla ihmisten ilmeitä, kun tämmöinen pallo pistää siellä menemään :D Siinäpä teillekin kuvitelmaa!

maanantai 27. lokakuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 43: 
Maanantai: Kävely 30min
Tiistai: Kävely yht. 1h 10min
Keskiviikko: Kävely 40min
Torstai: Kävely 50min
Perjantai: Kävely 45min
Lauantai: Kävely 35min
Sunnuntai: Kävely 20min

Liikuntaa yhteensä: 4h 50min

Paino: 99,0kg
Muutos/viikko: +1,6kg
Raskaudenaikainen painonnousu (rv36) +13,0kg

Jopas inhottaa, yli puoltoista kiloa viikossa! Tätähän se viime viikolla neuvolassakin enteili, kun paino oli noussut yhdessä päivässä kaksi kiloa. Joten selvää on, että nestettä kertyy kehoon, nytkin on sormet melkoisen turpeena. Mutta silti, eihän tuo nyt mukavalta tunnu hipoa sadan kilon rajaa.

Viikkoon on mahtunut ihan kivasti kävelylenkkejä, mutta vauhti on kyllä jo melkoista matelemista välillä :D Se tunne, kun mummotkin ohittaa.. Onneksi pääsen suurimmalta osalta edelleen liikkumaan melkoisen näppärästi, mutta ajoittain kun supistaa, liitokset paukkuu ja henki ei meinaa kulkea, ei tosissaan vauhti päätä huimaa.

Flunssa on riepoitellut perhettämme koko viikon. Itse alan olemaan jo hieman parempi, vain yskä ja pieni nuha häiritsee. Mutta valitettavasti nyt tuo meidän perheen pienin on kipeänä ja lastenohjelmat ovat kovassa käytössä. Toivotaan, että flunssa hellittää pian! Minäkin olen suorastaan ollut ärsyyntynyt, kun en ole voinut käydä salilla, vaikka tilaisuuksia olisi ollut. Mutta parempi se tietenkin on parantua kunnolla ensin, mikään ei kammoksuta enemmän kun se, että pitäisi synnyttää kipeänä.. Saas vaan nähdä, jaksaako siellä salilla enää tehdä yhtään mitään kun sinne joku päivä pääsee.

Tälle viikolle otan tavoitteeksi herkkujen karsimisen, sillä herkut ovat maistuneet kahta kauheammin kun on ollut kipeänä.. yäk. Mutta eiköhän se tästä, uuteen viikkoon! Ensi viikolla meidän vauva onkin jo täysiaikainen, hurrrrjaa! Kyllä se aika menee vaan niin hirveätä vauhtia ettei tosikaan! Ihanaa viikkoa kaikille teille siellä ruudun toisella puolella :) 

tiistai 21. lokakuuta 2014

Kuulumisia

Raskausviikkoja on kertynyt jo 35+rapiat. Alle viisi viikkoa laskettuun aikaan ja kahden viikon kuluttua vauva olisi jo täysiaikainen ja saisi alkaa tulemaan. Henkisesti olen varautunut siihen, että yliaikaiseksi tämä raskaus menee, vaikka koskaanhan sitä ei tiedä. Meinaan kyllä parin viikon kuluttua alkaa kuurailemaan kylppärin kaakeleita vauvanhäätömielessä, sen verran alkaa olemaan tukala olo välillä. Jos voisi kotona vain olla ja lepäillä, ei ongelmia varmaankaan olisi. Mutta tuo energinen kaksvee antaa aika vähän mahdollisuuksia sohvalla makoiluun. Herran päikkäriajat menee usein itsekin nukkuessa, sen verran on väsyttänyt viime viikkoina.

Supistuksia tulee tasaiseen tahtiin, mutta mitään kovin kivuliaita ne eivät vielä ole onneksi olleet. Liitoskivut sen sijaan ovat pahentuneet melkoisesti viime viikkoina. Yläselkä temppuilee, jos seisoskelen yhtään pidempään. Koko kroppa on iltaisin ihan loppu, vaikka yrittäisikin ottaa iisisti. Sohvalta ylöspääseminen tai sängyssä kyljen kääntö on välillä koomisen näköistä äheltämistä. Mitäs vielä.. :D Vaivoista huolimatta koen voivani melkoisen hyvin! Paremmin kun esikoisesta. Mutta toki huomaan, että mieli ja kroppa alkavat olemaan valmis antamaan häädön tälle pienelle alivuokralaiselle.

Tänään koin pienoisen järkytyksen neuvolassa, kun paino oli pompsahtanut useamman kilon ylöspäin. Kyllä se vaan edelleen tuntuu pahalta, vaikka sen tiedostaa että painonnousu kuuluu oleellisesti raskauteen, eikä kaikki ole läskiä. Nestettä kertyy ihan selvästi, sillä eilisaamuun verrattuna oli paino noussut kaksi kiloa. Paino oli siis 99,4kg, eli ei kaukana ole enää tuo 100kg raja. Kyllähän se harmittaa, jos se nyt jo rikkoontuu, kun tässä on vielä monta viikkoa edessä. Mutta samalla on hassua harmitella jotain noin vähäistä, kun vauva ja minä voimme hyvin. Sehän kuitenkin on pääasia!

Päivä kerrallaan, viikko kerrallaan. Niin tai näin, ei mene enää kauaa kun saan pienen nyytin syliin! <3

maanantai 20. lokakuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 42: 
Maanantai: Kävely 20min
Tiistai: -
Keskiviikko: Kävely 30min
Torstai: Kävely 40min
Perjantai: Kävely 30min
Lauantai: Kävely 30min
Sunnuntai: -

Liikuntaa yhteensä: 2h 30min

Paino: 97,4kg
Muutos/viikko: +1,0kg
Raskaudenaikainen painonnousu (rv35) +11,4kg

Täällä on flunssa saanut yliotteen minusta. Onneksi poika on selvinnyt aika vähällä, ainakin tähän mennessä. Itselläni on kurkku ihan tulessa varsinkin näin aamupäivisin, mutta onneksi yleensä helpottaa hieman päivän edetessä. Mutta siis, tarkoitus oli salille mennä hikoilemaan viikonloppuna, mutta pakkohan se oli jättää väliin. Raivostuttavaa kun raskaana ei oikein saa panadolia ihmeempää ottaa, mutta näillä mennään.

Väsymys on edelleen huima, mutta onneksi on päikkärit keksitty. Eilen taisi olla ainoa päivä kun en päikkäreitä nukkunut ja kyllä sen illalla huomasi. Yötkin ovat olleet melkoisen katkonaisia, sillä kroppa taitaa valmistautua vauvan tuloon treenaamalla valvomista. Melkeinpä joka yö olen valvoskellut puolesta tunnista puoleentoista.. Uni ei vain tule vaikka väsyttäisi. Noh, valvomistahan on tiedossa joten miksei sitä aloittaisi jo tässä vaiheessa ;)

Mukavaa viikkoa kaikille! 

maanantai 13. lokakuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 41: 
Maanantai: Kävely 20min
Tiistai: -
Keskiviikko: -
Torstai: Kävely 25min
Perjantai: Kävely 45min
Lauantai: Sali 1h 10min
Sunnuntai: -

Liikuntaa yhteensä: 2h 40min

Paino: 96,4kg
Muutos/viikko: +0,0kg
Raskaudenaikainen painonnousu (rv34) +10,4kg

Vaikka liikunnat ovat jääneet melkoisen vähäiseksi ja viikonloppuna on tullut herkuteltuakin, ei paino näköjään ole noussut.. Viime viikollahan tuli reilu plussa, joten varmaan nyt nesteet ovat tasoittuneet. Hyvä vain! Pääasia, ettei paino nouse hurjaa vauhtia joka viikko :)

Yksi salikäynti ja sekin otti jo melkolailla voimille. Itse salilla jaksoin ihan hyvin, teen siis nykyisin pelkästään aerobista ja venyttelyä, tälläkertaa oli crosstraineria ja reipasta kävelyä kävelymatolla. Hyvin tosissaan jaksoin, eikä kesken treenin ollut minkäänlaisia tuntemuksia. Mutta kun nousin lopulta matolta pois, päässä heitti ja päädyin istuskelemaan pukkarissa hetken aikaan ennenkuin jaksoin lähteä kotiin. Täytyy nyt kuulostella tulevilla kerroilla alkaako olla viimeisiä käyntejä vähään aikaan.. Vielä muutaman viikon kun jaksaisin käydä, edes kerran viikossa niin olisin oikein tyytyväinen! Tai noh, olen kyllä jo oikein tyytyväinen että olen näinkin kauan jaksanut käydä! Olen huomannut, että esimerkiksi tuo kävely on paljon helpompaa kuntosalilla, kun "maastossa". Varmaankin johtunee tasaisesta vauhdista ja alustasta, ilman ylämäkiä ja ilman ulkovaatteita. Nykyisin nuo ylämäet tuntuu välillä ihan ylitsepääsemättömiltä. Hengästyttää ihan hulluna ja jalat on heti hapoilla, vaikka kulkisin kuinka hitaasti. Kaipa tuo salamatkustaja vie kaiken hapen :D

Tälle viikolle tavoitteeksi voisin asettaa tuon ruokavalion petraamisen.. Viime viikko on ollut aika ihmeellinen, sillä ruokahalu on muuttunut. Mutta kerrankin niin päin, ettei ruokaa tee mieli. Herkut on tosissaan viikonloppuna maistunut, mutta koko viikon olen iltaisin kamppailut sen kanssa, ettei oikein mitään tee mieli. Ei ole pahoinvointia, muttei kyllä nälkääkään. Välipalan jälkeen olen usein skipannut päivällisen, ja syönyt vasta iltapalan ja senkin välillä hieman huonolla ruokahalulla. Päivisin onneksi lämmin ruoka on yleensä maistunut ihan normaalisti. No, onneksi näin päin!

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! :)

maanantai 6. lokakuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 40: 
Maanantai: Kävely 30min & Sali 1h 5min
Tiistai: Kävely 25min
Keskiviikko: Sali 1h 15min
Torstai: Kävely 45min
Perjantai: -
Lauantai: -
Sunnuntai: Kävely 20min

Liikuntaa yhteensä: 4h 20min

Paino: 96,4kg
Muutos/viikko: +1,5kg
Raskaudenaikainen painonnousu (rv33) +10,4kg

Nonni, nyt meni kymppi rikki. Mutta sitä osasin odottaakin. Jotain positiivista, että kaikki ei ole välttämättä vain vauvaa ja läskiä, vaan mukana on väkisinkin nestettä. Selvästi on turvotuksia alkanut tulemaan, sormet ja jalat tuntuu turpealta. Viikolla kävin muutamana aamuna puntarilla, jolloin yhden vuorokauden painonvaihtelu oli reilu 2kg. Nesteet siis liikkuu, mutta sehän kuuluu asiaan tässä vaiheessa raskautta.

Neuvola ei ole kertaakaan kommentoinut negatiivisesti painonnousuani ja se tuntuu hyvältä. Neuvolassahan tietokone laskee aina keskiarvon painonnousulle/viikko, ja minulla se on tähän mennessä pysynyt aina suosituksissa. Viikkotasolla nousua on tullut 400-700g, enimmäkseen 500g/viikko (suositushan on 200-800g/viikko).

Herkut on maistunut varsinkin viikonloppuna, joten nyt taas olisi vuorossa ryhtiliike näin alkuviikkoon. Salaattia ei ole pahemmin näkynyt lautasella ja aterioita on tullut korvattua normiruoan sijasta hötöllä, kuten leivällä. Ei näin.

Kaksi salikäyntiä viikkoon, se on oikein sopiva määrä suhteutettuna tämän hetken olotilaan ja jaksamiseen. Tosin keskiviikkoisen salitreenin (aamulla) jälkeen olo oli ensimmäistä kertaa huono. Salin jälkeen huomasin kotona, kuinka salin aikana oli kertynyt nestettä kroppaan, sormet oli turpeat ja nikoissa ensimmäistä kertaa painaumajäljet sukista. Iltaa kohden olo vain paheni, vatsa tuntui turpoavan mahdottoman suureksi, hengittäminen oli jo hankalaa, oksetti ja ahdisti. En keksinyt mitään muuta syytä tuolle olotilalle kun sen salilla käynnin. Täytyy ottaa ensi kerralla rauhallisemmin ja katsoa mikä on vointi sen jälkeen.

Muuten olo on ollut ihan hyvä, väsymys on välillä hurjaa, mutta onneksi voin nukkua päikkäreitä. Esikoinen herättää välillä useastikin (viime yönä neljä(!!) kertaa..) joten ei ihme, että unettaa.  Mutta kyllä se tästä, kahvia koneeseen vaan niin eiköhän se maanantai starttaa taas kerran. Oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! :) 

maanantai 29. syyskuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 39: 
Maanantai: Kävely 30min
Tiistai: Kävely 20min
Keskiviikko: Kävely 20min
Torstai: -
Perjantai: Kävely 40min
Lauantai: Kävely 20min
Sunnuntai: Kävely 20min

Liikuntaa yhteensä: 2h 30min

Paino: 94,9kg
Muutos/viikko: +0,6kg
Raskaudenaikainen painonnousu (rv32) +8,9kg

Ei se suunniteltu salitreeni mahtunutkaan tähän viikkoon. Harmi! Eilen oli ensimmäinen kerta, kun olisi ollut aikaa lähteä illalla salille, mutta olin aivan liian väsynyt. Ollaan vietetty kahdestaan melkeinpä koko viikko pojan kanssa ja kyllä tuo kaksvee melkoisen tehokkaasti vie minusta mehut.. Yötkin ovat olleet rikkonaisia ja aamuheräämiset aikaisia. Luojan kiitos olen kotona (virallisesti jo äitiyslomalla, hui!) ja olenkin nukkunut kuluneella viikolla muistaakseni joka päivä päiväunet. Loppuraskauden väsymys on ilmeisesti tullut jäädäkseen.

Helposti turvottaa jos syö vähänkään huonommin.. Viikonloppuna tuli herkuteltua, ja selvästi suolainen ruoka kerää herkästi nestettä kroppaan. Eilen aamulla olin ihan pökkelö, ja painoakin oli melkein kilo enemmän tähän aamuun verrattuna. Tällä hetkellä on olo aika normaali, joten eiköhän painonnousukin ole ihan todellinen.. Olen kyllä edelleen oikein tyytyväinen painonnousuun, laskettuun aikaan on kuitenkin jäljellä enää 8 viikkoa ja kokonaisnousu tähän mennessä alle 9kg. Iso peukku. Viime raskaudessa tähän mennessä oli tullut n.13-14kg.. Ja viimeiset viikot paino nousi n.1kg/viikko, hui. Kunhan samaa tahtia ei nyt nouse, niin hyvä on!

Onneksi alkanut viikko tulee olemaan helpompi kuin kulunut.. Jos erikoisia yllätyksiä ei tule ja vointini sen sallii, kerkeän varmasti salille useamman kerran. Ja viikonlopun herkkupöhötysten jälkeen motivaatiokin syödä paremmin on jälleen huipussaan :) Tehkäähän tekin hyviä valintoja tällä viikolla, minäkin yritän! Aurinkoista viikkoa ihanat lukijat :) 

maanantai 22. syyskuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 38: 
Maanantai: Sali 1h 15min
Tiistai: Sali 1h 15min
Keskiviikko: -
Torstai: -
Perjantai: Kävelyä yht. 1h
Lauantai: -
Sunnuntai: Sali 1h 30min

Liikuntaa yhteensä: 5h 00min

Paino: 94,3kg
Muutos/viikko: +0,0kg
Raskaudenaikainen painonnousu (rv31) +8,3kg

Jes jes, kolme salikäyntiä viikkoon! Oon ihan supertyytyväinen! Eritoten siksi, että olo on ollut väsynyt, mutta siitä huolimatta olen käynyt salilla. Eilenkin puin aamupäivällä salikamat päälle, mutta menin ne samaiset kamat päällä vielä sänkyyn hetkeksi, koska niin kovasti väsytti. Väsyttää, hormonit, loppuraskaus. Huoh. Mutta, nousin ylös ja tein kunnon aerobisen salilla. Ja sen jälkeen ne päikkärit :D

Olen tosi positiivisesti yllättynyt myös painosta, se ei ole noussut! Vaikka viikko on ollut kyllä pullantäyteinen.. Mutta perusrunko ruokavaliossa on kunnossa, joten ehkäpä se vaikuttaa. Oon ihan ihmeissäni, olen jo vaikka kuinka kauan aloittanut jokaisen aamuni puurolla. Ja mun tekee sitä ihan oikeasti mieli! Nam. En osaa syödä enää mitään muuta aamupalaksi.

Nälkä on tosi jännä juttu. Just kirosin yhdelle kaverilleni, kuinka musta tuntuu että on koko ajan nälkä. Eilenkin söin kunnon iltapalan, kaksi pientä ruisleipää, mandariinin ja jogurttia. Siitä tunnin päästä totesin miehelle, että miten voi olla mahdollista, mutta mulla on nälkä. Naurettiin siinä sitten miehen kanssa, kun olisin halunnut kunnon satsin spagettia ja jauhelihakastiketta iltayhdeltätoista :D Lopulta kävin syömässä vielä banaanin ennen nukkumaan menoa, mutta silti sängyssä vatsani murisi. Siis mitäh!

Tälle viikolle tavoite on jättää ne pullat ja keksit suurimmalta osalta kaappiin, lauantaina on sitten taas karkki- ja herkkupäivä. Viikko näyttää aika kiireiseltä, mutta yksi salitreeni sinne jonnekin on mahdutettava! Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille :)

tiistai 16. syyskuuta 2014

Sadan kilon keijukainen?

Tämä alkaa taas näköjään aivan babystepseillä, mutta hyvä niin. Kolmas päivä putkeen käyty tänään salilla, jes! Ja kolmas päivä putkeen ilman herkun herkkua. Operaatio sokerikierteen katkaisu on jälleen kerran siis alkanut. Olen syönyt kunnon ruokaa, vaikkakin sitten reiluja määriä ja usein. Mutta myös salaatti on taas eksynyt lautaselleni, hyvä niin koska hyväähän se on. Ja paljon hedelmiä taltuttamaan sokerihimoa. Eiköhän tästä taas nousta!

Vaikken ole asettanut itselleni mitään varsinaista painorajaa ajatellen raskautta, olen miettinyt, että olisi upeaa jos paino pysyisi alle 100kg. Koska 100kg on vaan niin hemmetin paljon, että olisi kiva pysyä alle sen. Mutta tajusin, että siihen ei ole kun vain reilut 5 kiloa matkaa. Toki viikkoja on jäljellä (toivottavasti) noin kymmenen, joten 500g/viikko saisi tulla. Kuulostaa ihan mahdolliselta, jos nyt onnistun karsimaan noita jatkuvia herkutteluja! Ja hei, jos ei onnistu, niin sit ei. Ne on vain kiloja ja sitten raskauden jälkeen tehdään hommia sitäkin enempi. Tsemppiä mulle! Ja kaikille muille siellä ruudun takana, jotka kamppailette samojen ongelmien kanssa :)


Siitäpä vähän positiivisuutta kaikkien tiistaihin, 
koska hei, niinhän se on, että me ollaan kaikki ihania just tämmösinä, kun ollaan! 

maanantai 15. syyskuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 37: 
Maanantai: -
Tiistai: Kävely 40min
Keskiviikko: Kävely 40min
Torstai: Kävely 40min & Sali 1h 10min
Perjantai: Kävely 45min
Lauantai: -
Sunnuntai: Sali 1h 30min

Liikuntaa yhteensä: 5h 25min

Paino: 94,3kg
Muutos/viikko: +0,7kg
Raskaudenaikainen painonnousu (rv30) +8,3kg

Edelleen painonnousu on "normaalia", vaikkakin se ahdistavalta tuntuukin. Neuvolassa ei ole painonnousua kommentoitu puoleen eikä toiseen, ilmeisesti siis ihan ok. Liikunnoista olen iloinen, reippasti tullut käveltyä kuluneella viikolla ja lisäksi kaksi kunnon salikäyntiä.

Ruokailut ovat muuten olleet kunnossa, mutta herkut maistuu. Perusrunko on siis ok, mutta varsinkin päivällä iskee ihan hirveä makeanhimo, jota en meinaa saada millään taltutettua. Tekisi mieli vedellä sokeria suoraan purkista, mutta siihen olen onnistunut vielä vetämään rajan :D Eilen pystyin olemaan tiukkana vaikka päivällä käsi olisi hakeutunut koko ajan keksipaketille. Samaan tähtään siis tänäänkin, päivä kerrallaan!

Aurinkoista viikkoa kaikille! 

lauantai 13. syyskuuta 2014

Pläski

Siis ai että syö mieltä. Vatsa sen kun kasvaa ja vielä pitäisi 10 viikkoa jaksaa. Kulunut viikko on ollut aika rankka, kun ollaan oltu pojan kanssa kahdestaan miehen ollessa reissussa. Koko ajan ollaan oltu jossain menossa, koska jos kotona vain on, seinät kaatuu päälle. Ollaan käyty kylässä ja kaupoilla, puistoissa ja pikkukävelyillä. En tiedä johtuuko "yksinhuoltajan" stressistä vai mistä, mutta ruokahalu on ollut loputon. Yksi ilta söin reilun annoksen keittoa, ruisleipää ja maitoa, jonka jälkeen maha oli kunnolla täynnä. Reilu tunti tämän jälkeen oli pakko mennä syömään leipä, koska oli vaan nälkä. Miten voi olla mahdollista! Salaattia ei jaksaisi puputtaa yhtään, mutta ruoka ja ennenkaikkea kaikki mahdolliset suolaiset ja makeat herkut maistuisi. Makeat eritoten. Joka päivä on tullut syötyä jotain hyvää, useana päivänä liikaakin. Ja itsekurista ei ole tietoakaan.

Pari viikkoa sitten tein päätöksen höllätä karkkilakkoakin, kun teki yksinkertaisesti niin hirveästi mieli. Ylpeys siitä, että olen jaksanut pitää itselleni kuria usean kuukauden ajan, on karsissut hyvin äkkiä.. Päätin sallia itselleni yhden karkkipäivän viikossa, jolloin saisin syödä kohtuudella karkkia. Noh, tällä viikolla olen syönyt kahtena päivänä, enkä niinkään kohtuudella. Haluaisin ajatella, että tämä viikko on ollut kaikin puolin normaalista poikkeava ja paluu arkeen tapahtuisi nyt viikonloppuna miehen palatessa kotiin. Hyvin kaksipiippuista, sillä toisaalta ajattelen olevani raskaana, miksi en voisi sallia välillä itselleni ihan rehellistä herkutteluhetkeä ilman huonoa omaatuntoa. Mutta, en vain osaa herkutella ilman huonoa omaatuntoa. Jos päätän syödä 10 karkkia vaikken olisi suunnitellut karkkipäivää sille päivälle, syön sen ja saan hirveän morkkiksen syödystä karkista. Siitä tuohtuneena ja harmistuneena, menen hakemaan kaapista lopun karkkipussin ja syön kunnes on jo paha olo. MIKSI! Miksi en vain osaa nauttia niistä 10 karkista ja sen jälkeen olla tyytyväinen, ilman huonoa omaatuntoa.

Olo on tosi huono, kun joka päivä on tullut herkuteltua enempi tai vähempi. Suoraan sanoen ahdistaa ja tuntuu siltä, että tätä vauhtia paisun samoihin mittoihin kun esikoista odottaessa. Millä ihmeellä saan taas itseäni niskasta kiinni syömisten suhteen? Liikuntaa on tullut jonkin verran harrastettua, käyty pojan kanssa pienillä kävelyillä oikeastaan päivittäin ja lisäksi tälle viikolle on tullut onneksi yksi salikerta. Mutta tuo syöminen on ihan rempallaan.. Help!


maanantai 8. syyskuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 36: 
Maanantai: Kävely 20min
Tiistai: Kävely 25min
Keskiviikko: Kävely 20min
Torstai: Sali 1h 20min
Perjantai: Kävelyä 30min
Lauantai: -
Sunnuntai: -

Liikuntaa yhteensä: 2h 55min

Paino: 93,6kg
Muutos/viikko: +1,0kg
Raskaudenaikainen painonnousu (rv29) +7,6kg

Apua. Kilo. Ahdistaa. Viikonloppu meni erilaisissa juhlissa ja herkkupöydissä joten hirveesti en yllättynyt, mutta ärsyttäähän tuo. Hittolainen, alkaa olla iso olo.. Näillä fiiliksillä uuteen viikkoon. Joka vietetään muuten pojan kanssa ihan kahdestaan, hieman lisähaastetta viikkoon. Saas nähdä miten mamman pää ja kroppa kestää. 

torstai 4. syyskuuta 2014

Hermoheikko ja väsynyt, mutta onnellinen

Harva se päivä joku kysyy kuinka voin, tai kuinka raskaus on sujunut. Kaikille vastaan aina, ettei valittamista ole! Nimittäin tähän mennessä kaikki on sujunut kyllä todella hyvin. Onhan tässä vielä aikaa vaikka mille vaivalle, mutta jotenkin mieli on aika positiivinen, että ehkä tämän vauvan kanssa pääsen hieman helpommalla kun viimeksi. Viime raskaudesta muistan vain sen, että taisin voida aika huonosti. Varsinkin lopussa olin niin iso, ettei mikään ihmekään ettei semmosta massaa noin vain kanneta! Ei fyysisesti eikä kyllä henkisestikään..

Reilun viikon päästä alkaa lähtölaskenta viimeiselle kymmenelle viikolle. Toisaalta jäljellä on vielä paljon, toisaalta aika on mennyt ihan hurjaa vauhtia. Kaipa tuo kaksivuotiaan perässä juokseminen vie niin paljon aikaa, ettei raskautta jatkuvasti kerkeä ajatella. Välillä jaksan juosta hänen perässään aika hyvin, kun taas välillä mietin vakavissani kokopäiväistä tarhapaikkaa :D Uhma on nostanut toden teolla päätänsä ja välillä tuntuu, että arki on pelkkää taistelua. Taistelua pukemisesta, hampaiden pesusta, syömisestä, vessakäynneistä, nukkumisesta, leikkimisestä.. Oikeastaan kaikesta. Ei ole pienen miehen elämä kovin helppoa. Yritän vain muistuttaa itselleni, että kaikki tämä kuuluu asiaan ja menee vielä joku päivä ohi. Raskaus on vaikuttanut jonkin verran, sillä huomaan menettäväni hermot todella herkästi. Uhma yhdistettynä hermoheikkoon äitiin ei ole aina niin mukiinmenevä yhdistelmä, mutta vielä me ollaan pärjätty. Hieman kyllä kauhistuttaa, kuinka jaksan tulevat kuukaudet, kun vatsa tästä vielä kasvaa, olo ahdistuu ja todennäköisesti hermo lyhenee entisestään.

Huomaan, että alkuraskauden väsymys on yrittänyt tehdä paluuta. Päiväunet tekisi poikaa, jos vaan malttaisi nukkua. Mutta kun se esikoisen päiväuniaika on yleensä se ainut hetki päivästä, jolloin voi istahtaa rauhassa alas ja nauttia hetken hiljaisuudesta. Maha kasvaa, kenkien laittaminen jalkaan vaatii jo välillä ponnisteluja. Mutta muuten jaksan aika hyvin. Aiemmin esiintyneet supistukset ovat vähentyneet ja tulevat vain silloin tällöin. Liikkua jaksan yllättävän hyvin, kunhan jaksaisin nähdä vaivaa ja hankkia itselleni enemmän aikaa siihen. Pojan kanssa kävellään kohtalaisen paljon, puistoon/kauppaan ym. mutta viime aikoina aika on ollut kortilla, enkä salille ole pahemmin päässyt. Paitsi tänään aamusta pääsin, sekös ihanaa! Ja vielä ihanampaa on huomata, että siellä jaksaa ihan toden teolla vielä puuskuttaa :) Toivottavasti jaksan vielä monta viikkoa!

Painoa kyttään ja mietiskelen edelleen melkoisesti. Tavoitteena on, ettei se tällä kertaa nousisi räjähdysmäisesti loppua kohden. Ja että kaikenkaikkiaan painoa tulisi vähemmän. Sen suhteen ollaan vielä kohtalaisen hyvällä mallilla.. Edellisessä raskaudessa painoa oli tähän mennessä kertynyt jo yli kymmenen kiloa, nyt mennään siellä n.6,5kg. Se on vähemmän, joten olen tyytyväinen!

Vauva potkii terveisiä teille kaikille niin että vatsa heiluu! <3


maanantai 1. syyskuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 35: 
Maanantai: -
Tiistai: Kävely 40min
Keskiviikko: -
Torstai: Kävely 20min
Perjantai: -
Lauantai: -
Sunnuntai: Kävely 20min

Liikuntaa yhteensä: 1h 20min

Paino: 92,6kg
Muutos/viikko: -0,2kg
Raskaudenaikainen painonnousu (rv27) +6,6kg

Kaipa siellä viime viikon punnituksessa jotain ylimääräisiä nesteitä oli, sillä viikonloppu kului syödessä ja möllötellessä, eikä liikuntaakaan ole tullut harrastettua nimeksikään. Olo on aika turpea ja iso, mutta sentäs paino ei ole noussut viikon takaisesta, jes! Kyllä aamulla oli puntarilla pieni yllätys, sillä olin henkisesti varautunut jo johonkin 94kg, sellaiselta välillä tuntuu.. Tän viikon tavoitteena on liikkua enemmän, vaikka väsymys onkin melkoista! Aurinkoista viikkoa teille kaikille! :)

maanantai 25. elokuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 34: 
Maanantai: -
Tiistai: Kävely 20min
Keskiviikko: Kävely 30min
Torstai: Sali 1h 10min
Perjantai: -
Lauantai: Sali 1h 30min & kävely 20min
Sunnuntai: -

Liikuntaa yhteensä: 3h 50min

Paino: 92,8kg
Muutos/viikko: +1,8kg
Raskaudenaikainen painonnousu (rv27) +6,8kg

Siis huhhuh, osasin odottaa reilua painonnousua, kun olo on ollut pari päivää aika huono, mutta kyllä puntari järkytti aamulla! Melkein kaksi kiloa viikossa! Omaksi lohdutukseni tiedän kropassa olevan ylimääräistä nestettä, sen huomaan käsistä ja jaloista jotka ovat turvoksissa.

Herkkuhimo on ollut aivan hirvittävä nyt loppuviikosta, joten senkin takia osasin odottaa reilua plussaa. Itsekuria ei ole pahemmin näkynyt, paitsi että karkkilakko on edelleen pitänyt, vaikka houkutus on ollut SUURI. Mietinkin antaisinko hieman itselleni anteeksi, enkä olisi sen karkin suhteen näin tiukka kun selvästi tekee niin mieli. Pohdiskelin eilen, josko antaisin itseni syödä viikonloppuisin namia, jos tekee mieli. Mutta ei silloinkaan mitään hirveitä määriä. Nimittäin kun se sokerihimo iskee, löydän kyllä muut keinot sen taltuttamiseen kuin karkin (mitä tekee siis eniten mieli). Sen sijaan viime päivinä olen syönyt keksejä tai jätskiä tai tättärää, niinkuin eilen illalla, leivoin pannukakun! Ja söin siitä kolme palaa. Omaksi onnekseni kärsin siitä koko loppuillan, olin niin ähky ja huonovointinen ettei tosikaan. Tuntuu, että vauva vie jo aika ison siivun mahansisällöstäni, että jos syön isommin tai herkuttelen, on olo sen jälkeen karmea. Muistipahan illalla taas että ei kannata.

Muutenkin hormonit ovat hyrränneet tällä viikolla. Kiihdyn nollasta sataan alta sekunnin.. Yhdessä hetkessä halin pojan kanssa ja mietin kuinka hän voikaan olla niin rakas ja seuraavalla sekunnilla kyyneleet kohoavat silmiin kun taas kerran olen menettänyt hermoni pojan suhteen ja korottanut ääntäni jostain turhasta mitä hän on tehnyt. Tämä jatkuva sadesää ja itseäni vaivaava väsymys ei helpota meidän arkea.. Nytkin katson ikkunasta vain todetakseni, että vettähän siellä sataa.. Ja jotain ohjelmaa pitäisi keksiä, ennenkuin poika pomppii seinille. Niin ja tuo itkuisuus, eilen kuivasin silmiäni ruokakaupassa, kun en vaan olisi jaksanut miettiä, mitä sieltä pitäisi ostaa. Huh, helppoa tämä raskaus.   

maanantai 18. elokuuta 2014

Viikkokatsaus ja painopohdintaa

VIIKKO 33: 
Maanantai: -
Tiistai: -
Keskiviikko: -
Torstai: Kävely 30min
Perjantai: -
Lauantai: Sali 1h 10min
Sunnuntai: -

Liikuntaa yhteensä:

Paino: 91,0kg
Muutos/viikko: +0,54kg
Raskaudenaikainen painonnousu (rv26) +5,0kg

Edellinen kunnon viikkokatsaus on ollut viisi viikkoa sitten. Näiden viikkojen aikana ollaan "päästy" takaisin yhdeksällä alkaviin lukuihin, huoh. Pidin kyllä paljon enemmän niistä kaseista :D Viiden viikon aikana paino nousi aluksi räjähdysmäisesti ja on sittemmin pysynyt lähestulkoon samassa. Olen kuitenkin pääsääntöisesti tyytyväinen, tuo puoli kiloa viikossa on neuvolan mukaan oikein hyvä. Toki omasta mielestäni vähemmänkin voisi tulla, mutta vertaan niin paljon edelliseen raskauteen ja olen pääsääntöisesti vain tyytyväinen kun painoa kertyy maltillisemmin. Esikoisen kanssa paino nousi tasaisesti lähestulkoon aina yli 800g/viikko. Pahimmillaan lopussa yli 1kg/viikko.

Sinällään en ole asettanut itselleni minkäänlaisia tavoitteita painonnousun maksimimäärästä, mutta nyt olen miettinyt, josko onnistuisin pysymään alle 100kg. Vielä olisi 9kg varaa, mutta silloin kokonaisnousu jäisi melkein puoleen verrattuna esikoiseen. Se olisi upea saavutus! Ja siltikin vielä painolla olisi varaa nousta n.600g/viikko tämä loppuaika.

Tällä hetkellä motivaatio on aika suuri pitää itseni kunnossa. Tiedossa on kaikista vaikeimmat 14 viikkoa.. Karkkilakko alkoi uudestaan tänään, kuten myöskin ajattelin minimoida muutkin turhat sokerit ruokavaliosta ainakin nyt alkuun. Tuntuu, että herkuttelujen jälkeen oloni on ollut todella huono, enkä sitä halua. Pöhöttynyt ja turvonnut on oikea sana. Ehkä myös pientä pahoinvointia on ollut muutaman kerran havaittavissa. Lauantainen salikäynti sai mieleni pirteäksi, sillä on todella mukava huomata, että jaksaa vieläkin ihan entiseen malliin touhuta salilla. Vaikka muuten on hieman vaivoja ilmaantunut, ei niistä ole tietoakaan salilla. Ei supisteluja, ei kipuja. Pelkkä normaali kävely tuntuu välillä vaikeimmalta, ilmeisesti kohdun kannatinsidokset kipuilevat ja aiheuttavat ikävää viiltävää kipua kylkiin, niin että pistää ihan pysähtymään välillä. Muuten olenkin päässyt tähän mennessä todella helpolla! Olen miettinyt, että varmaankin raskauksien välissä harrastettu liikunta ja terveellisempi elämä vaikuttaa tähän, että nyt jaksan näin paljon paremmin kun viime kerralla. Painoni oli viimeksi raskauden alkaessa yli 92kg, joten vielä ei ole sekään raja mennyt rikki ja siitäkös olen iloinen! Toivottavasti jaksan loppuun asti tsempata! 

lauantai 16. elokuuta 2014

Paljastus!

Alkaa neljän viikon loma tehdä loppuaan. Ihanaa on ollut, mutta samalla on ihanaa, että arki alkaa taas pian. Helle, raskaana olo ja jatkuva meneminen uhmakkaan 2 vuotiaan kanssa ei ole aina ihan stressitöntä. Toisaalta on ihanan levännyt olo, mutta samalla olen aivan loppu.

Ruokavalio on rempallaan. Välillä on mennyt päiviä, että en ole syönyt mitään kunnollista ja olo onkin ollut sen mukainen. Taas kerran olen huomannut sen ruokavalion tärkeyden omalle hyvinvoinnille. Ihanaa, että saa taas oman jääkaapin sisällön käyttöön, eikä "tarvitse" kulkea harva se päivä ravintolasta tai kahvipöydästä toiseen.

Sitten seuraa paljastus. Pohdin asiaa usean viikon ajan ja lopulta annoin periksi.. Olen syönyt karkkia! Toukokuun alusta ollut karkkilakko koki siis tietoisen repsahduksen. Pari viikkoa sitten lopulta ostin uuden karkkipussin (salmiakkia, tietenkin), mikä on ilmestynyt tässä lakkoni aikana kauppoihin. No pettymyshän se oli, ei ollenkaan niin hyvää kun olin kuvitellut. Mutta sen jälkeenkin olen tässä loman aikana syönyt useampana päivänä karkkia. Olen antanut itselleni takarajaksi tämän viikonlopun, että saan niin tahtoessani tuhota laivalta tuomamme tobleronet ja arjen koettaessa jatkuu myös karkkilakkokin. Kaikki nämä ruokavalio- ja herkkumyönnytykset ovat tehneet kyllä hyvää, motivaatio on ainakin kohdallaan taas jatkamaan terveellisellä linjalla.

Raskausviikkoja on nyt kasassa 25 ja sen kunniaksi kävin tällä viikolla myös sokerirasituksessa, yäk. Kyllä on ikävä homma. Jos joku ei tiedä, testissä otetaan 12h paastoverensokeri, juodaan useampi desi sokerilitkua ja otetaan lisää verikokeita 1h ja 2h jälkeen. Pelkästään jo paastoaminen saa aikaan huonon olon, saatikka sitten se litku. Ja väsymys oli järkyttävä, nukuinkin reilut päiväunet kotiin päästyäni. Vauva ainakin tykkäsi tuhdista vadelmamehusta, kun mekasti mahassa melkoista rumbaa koko sen 2 tuntia, mitä labrassa piti odotella :D No kaikeksi onneksi eilen sain tulokset, jotka olivat priimaluokkaa!

Ja niin, täällä ollaan oltu flunssassa koko porukka, mutta nyt olo alkaa olla sen verran parempi, että meinaan näin lauantaiaamun kunniaksi suunnata kohta salille. Pysykäähän kuulolla, maanantaina luvassa painopäivitys (jaiks!) ja sen jälkeen alkaakin taas normaalit viikkokatsaukset. Ihanaa viikonloppua mussut!




sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Lomalla

Ollaan anoppilassa puolessa välissä Suomen maata. On kuuma ja huomaan selvästi olevani raskaana. Tukala olotilani sen kertoo. Täällä on sisällä ilmalämpöpumppu ja minua ei huvittaisi lähteä ollenkaan ulos, vaan haluaisin ankkuroitua viileän +20asteisen ilmavirran eteen piknikille. Hetken jos olen ulkona, tulee oksettava olo ja huimaus. Vettä ja vissyä kuluu litratolkulla päivässä. Vielä ei ole onneksi pahempia turvotuksia havaittavissa, mutta eiköhän nekin kerkeä vielä ilmaantumaan. Kuten aina reissussa ollessa, vatsani ei toimi normaalisti, mutta nyt on ongelma potenssiin sata. Vissiin yhdistelmä reissu+helle+raskaus ei vaan sovi minulle.

Liikunnat ovat totaalisen nollassa, edes hyötyliikuntaa ei täällä pahemmin kerry, kun joka paikkaan matkataan vaan autolla. Ei sillä, en tuolla kuumuudessa kyllä mitään pystyisi tekemäänkään. Viime viikon aktiviteetit ovat olleet jäätelön syönti, meressä uinti ja hiekkaleikit. Ei ole paljon tarvinnut ruoan eteen tehdä töitä, mikä toisaalta ahdistaa. Tässä muutaman päivän ajan olen saanut vaikuttaa ruokiin, ja olen ehdottomasti halunnut salaattia. Oloni on niin tunkkainen, etten taida pystyä syömään enää yhtään grilliruokaa. Pullanpalasistakin olen muutaman kerran kieltäytynyt, kun tuntuu että niitä olisi joka päivä tarjolla.

Tuttu näky viime viikoilta


Voin kertoa, ettei oloni ole kovin hehkeä. Jos jotain positiivista tästä haetaan, niin ainakin se, että odotan jo kotiinpääsyä, jotta pääsisin salille ja lenkeille! :D Kävin äsken täällä puntarilla, joka näytti 89,8kg. Olisin voinut vaikka vannoa, että reilusti menee 90kg rikki, mutta ei sentäs vielä. Mutta se tarkoittaa sitä, että kahdessa viikossa on tullut 1,5kg. Tuntuu kamalalta, mutta tuo määräkin menee vielä "sallitun rajoissa", kun normaali painonnousuhan on 200-800g/viikko. Mutta sanomattakin on tietenkin selvää, ettei minulle tarvitsisi kertyä noin paljoa. Noh, laitetaan loman ja laiskottelun piikkiin!

Pikkumiehen kesävarpaat<3

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 29: 
Maanantai: -
Tiistai: -
Keskiviikko: -
Torstai: Kävely 30min
Perjantai: Sali 1h
Lauantai: Sali 1h 15min
Sunnuntai: -

Liikuntaa yhteensä: 2h 45min

Tässäpä viime viikon muutamat liikunnat. Painosta ei ole tietoakaan, täällä ollaan loman lumoissa. Istun terassilla, juon vissyä, kuuntelen musiikkia ja vahdin toisella silmällä poikaa, joka läträä altaassa. Hiki. Hiljaista. Ihanaa.

torstai 17. heinäkuuta 2014

Pohjalta on matka ylöspäin

Täällä maataan taas jossain kuopassa. En mitenkään jaksaisi saada itseäni liikkeelle. Voimat ovat kadonneet jonnekin hyvin kauas ja pinna on noin millin pitkä. Ilmeisesti pojan sairastelu vei taas omatkin voimat, vaikka vielä olen muuten ollut oireeton. Huomaan olevani räjähdysherkällä tuulella jatkuvasti, puolikas sana sanottuna väärinpäin ja kyllä mies saa tuta. Tai poika, ja sekös vasta harmittaa kun menee hermot uhmailevaan parivuotiaaseen, joka ei ymmärrä miksi mamma räjähtelee vähän väliä.

Salikäynnit ovat nollassa ja varmaan juuri sen takia en jaksa muutakaan. Tekisi mieli vaan maata sohvalla ja syödä! Eilen alkuillalla mutustelin sipsiä ja mitä muuta, vähän kaikkea mitä mieli teki. Siitä muutaman tunnin päästä katselin itseäni ja turpoavaa mahaani mietiskellen, että neljä kuukautta pitäisi vielä kasvaa, huhhei. Vatsa näytti siltä (ja tuntui), että muutaman viikon sisällä voisin poksahtaa. Hyvin huomaa kyllä ruokavalion vaikutuksen olotilaan, herkästi turvottaa ja tulee ähky olo, jos syö yhtään huonommin. Onneksi satunnaisia jätskejä lukuunottamatta (ja eilistä) olen pysynyt melko tiukkana. Hieman normaalia enemmän menee ruokaa, mutta hyvä että otan energialisän pääsääntöisesti oikean ruoan muodossa, enkä herkkujen (kuten viime raskaudessa tein). Vielä kun saisi sen liikunnan takaisin päiväjärjestykseen.

Käytiin viime viikolla rakenneultrassakin ja pienen säikäyttelyn jälkeen vauvakin näyttäisi voivan hyvin. Hieman hän ensin kerkesi huolestuttamaan ja jouduttiin lisäultraan muutaman päivän päästä, mutta onneksi siellä selvisi, että kaikki on hyvin. Ehkäpä tuo muutaman päivän stressaaminenkin purkautuu nyt voimattomuutena. Mutta kyllä on hymyilyttänyt, sillä näyttäisi siltä, että pääsisin mekkokaupoille<3

Vielä tämä ja huominen päivä ja sitten alkaa miehelläkin loma. Kyllä sitä onkin jo odotettu! Vaikka etukäteen kauhistuttaakin kaikki se autossa istuminen ja sukulaisten notkuvat herkkupöydät..

No ei ihan, mutta melkein :D http://weheartit.com/



tiistai 15. heinäkuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 28: 
Maanantai: Pyöräily 20min
Tiistai: Kävely 45min & pyöräily 20min
Keskiviikko: Pyöräily 20min
Torstai: Kävely 25min
Perjantai: -
Lauantai: -
Sunnuntai: -

Liikuntaa yhteensä: 2h 10min

Paino: 88,3kg
Muutos/viikko: +0,3kg
Kokonaispudotus: -14,2kg
Raskaudenaikainen painonnousu +2,3kg

Eilen jäi viikkokatsaus, kun pidensimme poitsun kanssa mökkiviikonloppua ja tulimme kotiin vasta eilen.. Vielä tämä viikko ja sitten alkaa miehelläkin loma. Joten viikkokatsauksetkin jäävät varmaan muutamaksi viikoksi, ainakin painon osalta. Ollaan jonkin verran reissussa niin en omaksi kauhuksi ja onneksi pääse puntarille.

Ihan on maltillinen nousutahti omalla painolla, onneksi. Alkuviikko oli onnistunut, loppuviikon istuin sohvalla sylitellen kuumeista pikkupoikaa ja katsoin lastenohjelmia<3 Onneksi poika on nyt tervehtynyt, ja todella toivon etten itse saa mitään tautia. Ihanaa kun pääsee taas ulos! Mukavaa, aurinkoista ja lämmintä viikkoa kaikille!


maanantai 7. heinäkuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 27: 
Maanantai: Sali 1h 15min
Tiistai: Kävely 35min
Keskiviikko: -
Torstai: Kävelyä 1h
Perjantai: -
Lauantai: -
Sunnuntai: Pyöräily 35min & kävely 20min

Liikuntaa yhteensä: 3h 45min

Paino: 88,0kg
Muutos/viikko: -0,2kg
Kokonaispudotus: -14,5kg
Raskaudenaikainen painonnousu +2,0kg (rv20)

Jes jes, ei tullut plussaviikkoa :) Pienestä sitä voikaan olla iloinen! Nyt on raskaus puolivälissä ja olen kyllä iloinen, että painonnousu on vasta pari kiloa. Täytyy vaan toivoa, ettei vatsankasvun myötä ala kivut ja erilaiset vaivat, vaan liikkuminen onnistuisi vielä pitkään.

Viime viikko on sujunut mukavasti. Viikon takaisen kilon plussan jälkeen päätin vähentää kaikki herkut minimiin ja se onnistui aika kivasti. Viikonloppuna tuli syötyä yksi jäätelö, mutta se taitaa olla sallittua näinä kuumina kesäpäivinä.  Minä nautin nyt näistä ihanista ilmoista oikein olan takaa, eilinen ja tämä päivä on vietetty pojan kanssa rantahietikossa kahlaten ja vesileikkejä leikkien. Mikäs sen parempaa! Ja ah, sitä aurinkorasvan tuoksua! Nauttikaa <3

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Möhömahapäivitys

Alle viikon päästä häämöttää raskauden puoliväli, tuntuu ihan hullulta, vastahan tämä alkoi! Vaikka viime viikon painonnousu hirvittää, olen silti suorastaan ylpeä, ettei paino ole noussut vielä paria kiloa enempää, sillä oikeasti ajattelen vähän väliä painonnousua ja sitä mitä pitäisi syödä ja miten pitäisi liikkua ja se suorastaan ahdistaa välillä. Energiat ovat olleet nollassa monen monta viikkoa ja sen lisäksi muutamana viime viikkona on ollut aivan järkyttäviä herkkumielitekoja. Koko ajan tekisi mieli syödä herkkuja, eritoten makeaa. Olen kyllä niin iloinen, että karkkilakko on ja pysyy! Ilman sitä voin kuvitella, että painoa olisi tullut jo paljon enemmän. Uusia karkkipusseja tupsahtelee kauppoihin vähän väliä ja valehtelisin jos väittäisin, ettei niitä tekisi mieli maistaa. Mutta tiukkana olen pysynyt.

Viime raskaudessa tähän mennessä oli tullut ehkä 3kg, joten aika samoissa kiloissa mennään. Tästä eteenpäin alkoi viimeksi se kriittinen vaihe, kun painoa kertyi tasaisesti joka viikko, lopussa lähemmäs kilo/viikko. Toki mukana oli tuolloin paljon turvotuksia, mutta onhan tuo nyt aivan järkyttävä tahti kerätä painoa. Nyt toivon, että pystyisin pitämään painonnousun kurissa loppuun asti. Toki paino saa nousta, mutta semmonen parisataa grammaa/viikko olisi hyvä.

Muuten menee aika kivasti, olo on väsymystä lukuun ottamatta hyvä. Vatsa ei ole vielä tiellä, vaikka onkin kasvanut jo huimasti ja näyttää jo ihan vauvamasulta. Vauva potkii jo kovasti ja sekös on ihanaa <3 Nyt vaan odotellaan rakenneultraa ja toivotaan, että kaikki olisi vauvalla hyvin. Pikkuhiljaa alkaa tajuntaan iskeä, että tässähän ollaan oikeesti raskaana ja pian mulla on kaks lasta!


maanantai 30. kesäkuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 26: 
Maanantai: Sali 1h 10min
Tiistai: -
Keskiviikko: -
Torstai: Kävely 40min
Perjantai: Sali 1h 15min
Lauantai: -
Sunnuntai: -

Liikuntaa yhteensä: 3h 5min

Paino: 88,2kg
Muutos/viikko: +1,0kg
Kokonaispudotus: -14,3kg
Raskaudenaikainen painonnousu +2,2kg

Siis nyt ahdistaa! Viime viikko on ollut suht hyvä, kaksi salikäyntiä mistä olen varsin iloinen, varsinkin kun perjantain treeni oli sellainen, että edelleen jalkalihaksia kolottaa.. En muista koska olisin ollut noin kipeä! Mutta energiaa riittikin pitkästä aikaa ja tuntui, että jaksoin antaa kaikkeni. Syömisten suhteen on mennyt kohtalaisesti, perusruoka on ollut kunnossa, mutta herkut maistuneet jonkin verran. Mutta siis ei mitään ylilyöntejä, joten kovasti ihmettelenkin tuota suurta plussaa! Vatsa on kasvanut ihan silmissä, mutta ei se nyt voi nostaa kiloa viikossa.. Täytyy toivoa, että kroppa on vaan kerännyt nestettä, sillä jaiks! Joudun kyllä näköjään tekemään aika paljon ajatustyötä tämän painoasian kanssa.. Huoh. Noh, leuka pystyyn ja kohti uutta viikkoa. Tämä sateinen maanantaiaamu alkaakin pian salitreenillä :) Mukavaa viikkoa! 

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 25: 
Maanantai: Kävely 30min
Tiistai: Pyöräily 30min
Keskiviikko: -
Torstai: -
Perjantai: -
Lauantai: -
Sunnuntai: -

Liikuntaa yhteensä: 1h min

Paino: 87,2kg
Muutos/viikko: +0,0kg
Kokonaispudotus: -15,3kg
Raskaudenaikainen painonnousu +1,2kg

Paino ei ainakaan noussut, saavutus kait sekin. Juhannus meni laiskotellessa ja kyläillessä, sekä syödessä. Turvottaa niin maan pirusti, että suoraan sanoen on kyllä ihme, ettei paino ole noussut. Mutta hyvä niin. Tekee jo mieli liikkumaan, on ihan lötkö olo kun on vaan ottanut iisisti monta päivää.. Mukavaa viikkoa! 

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 24: 
Maanantai: -
Tiistai: Kävely 20min
Keskiviikko: Pyöräily 1h
Torstai: -
Perjantai: -
Lauantai: -
Sunnuntai: -

Liikuntaa yhteensä: 1h 20min

Paino: 87,2kg
Muutos/viikko: +0,7kg
Kokonaispudotus: -15,3kg
Raskaudenaikainen painonnousu +1,2kg

Viikko on ollut täynnä ohjelmaa, mutta ei liikuntapainoitteista, kuten näkyy. Viikonloppuna oli juhlia ja töitä. Juuri mietin, että taisin viikonlopun aikana syödä yhden kunnollisen lämpimän aterian, kaikki muu oli herkkuhöttöä, piirakkaa, pullaa, you name it. Ja olo onkin juuri sen mukainen.

Raskauden aikana normaali painonnousu on 200-800g/viikko, mutta kun ylipainoa on jo ennestään, ei painon tarvitsisi välttämättä nousta pahemmin. Itse olen ajatellut, että mitä vähemmän sen parempi, mutta yritän olla stressaamatta. Kunhan painoa tulisi vähemmän kuin viimeksi.. Mutta voin kyllä rehellisesti sanoa, että kyllä se pahalta tuntuu katsoa kun vaa'an luku nousee. Nyt vielä luvut ovat melko "pieniä" verrattuna lähtöpäinoon, mutta tiedän että painoa alkaa kertymään ja sekös ahdistaa. Ajatus siitä että pian vaa'an lukema saattaa alkaa taas yhdeksällä.. Huh.

 Nyt yritän toipua rankasta viikonlopusta, joka tuntuu kropassa sekä fyysisesti, että henkisesti. Rauhaisaa viikkoa lukijat! 

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Energinen keskiraskaus huhuu?

Taitaa viime viikkoinen sairastelu ja neljän seinän sisällä kököttäminen verottaa vieläkin voimia, tuntuu ettei ole energiaa oikein mihinkään. Toisaalta en taas tiedä johtuneeko vetämättömyys raskaudesta, vaikka nyt pitäisi olla menossa se hehkeä ja energinen keskiraskaus.. Köhköh, eipä näkynyt ainakaan esikoisen aikana kyseistä ihmettä. Toki alkuraskauden vaivat ovat takana ja ison mahan kanssa temppuilu ei ole vielä alkanut (vaikkakin maha on kasvanut jo huimasti!) mutta silti koko ajan vain väsyttäisi. Kotona olisi siivottavaa, mutta ei huvita. Ruokaa pitäisi tehdä, mutta ei jaksaisi. Ulos pitäisi lähteä, mutta äh. Salille.. no joo, koska viimeksi kävinkään..? Yritän kuunnella kroppaani ja antaa sitä lepoa kun siltä tuntuu, mutta samalla on kamala morkkis tekemättömyydestä. Nythän pitäisi vielä kirmata kun jaksaa ja pystyy! Herkutkin maistuisi.. onneksi karkkilakko on sentäs pitänyt!


Tänään aamulla päätin kuitenkin hypätä pyörän selkään ja poljettiinkin poika kyydissä tunnin verran. Teki kyllä tosi hyvää, mutta nyt taidankin mennä päikkäreille kun olen niin poikki etten suihkuunkaan jaksa. Huh, on tää vaan rankkaa. Mutta samalla niin ihanaa, pikkunen muistuttaa olemassaolostaan pikkuisin potkuin.. <3

Ainiin, olin superylpeä neuvolassa, kun paino ei ollut noussut ensimmäisestä käynnistä ollenkaan, päinvastoin laskenut 100grammaa :D Wau!

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 23: 
Maanantai: Kävely 20min
Tiistai: -
Keskiviikko: -
Torstai: Kävely 1h 10min
Perjantai: Pyöräily 20min
Lauantai: -
Sunnuntai: Pyöräily 35min

Liikuntaa yhteensä: 2h 25min

Paino: 86,5kg
Pudotus: +0,3kg
Kokonaispudotus:  -16,0kg
Raskaudenaikainen painonnousu +0,5kg

Tämä viikko meni vähän penkin alle, varsinkin liikuntojen suhteen. Alkuviikosta en kerennyt/jaksanut liikkumaan ja loppuviikon poika on ollut kipeänä joten ollaan vietetty ihania kesäpäiviä neljän seinän sisällä. Nyt alkaa poikakin paranemaan (ja minä toivon että vältyn taudilta!) ja tällä viikolla päästään kunnolla uloskin :) Onneksi ei kuitenkaan tuon isompaa plussaa, vaikka viikko on mennytkin pitkälti takapuolen päällä istumiseksi. Aurinkoista ja energistä viikkoa kaikille!


perjantai 6. kesäkuuta 2014

WAU!

Mahtavaa! 50 lukijaa!! Plus lisäksi tietenkin kaikki epäviralliset lukijat <3 Tervetuloa kaikille uusille ja tietenkin kiitokset kaikille vanhoille lukijoille, kun jaksatte mun höpötyksiä täällä käydä lukemassa! Kiva, että olette siellä ruudun toisella puolella :)


tiistai 3. kesäkuuta 2014

Tavoitteet raskausajalle

Viime raskaudessa lihosin valaan kokoiseksi. Loppuraskaudessa ja synnytyksen jälkeen olo oli karmea, peilikuva hirvitti ja vaikka vauva oli ihana, sai odotusajan ja synnytyksen jälkeiset muutokset kropassa mielen apeaksi. Odotusaikana ajattelin, että lenkkeilen sitten vauvan kanssa ja imetyksen avulla viimeistään kilot tippuvat melkein itsestään. Toisinhan siinä kävi, muutamaan kuukauteen ei kipujen takia tullut mieleenkään lähteä pidemmälle lenkille, imetys ei onnistunut, väsymys oli huimaa ja noutoruoka helppoa. Toki kiloja tippui nopeasti reilu kymmenen, mutta siihen se jäi ja niiden loppujen kanssa saikin tehdä hommia.

Tällä kierroksella heti alkujaan on suhtautuminen ollut erilaista. Viimeksi otin kaiken irti raskaudesta ja söin kahden edestä (ehkä jopa kolmen). Nyt muistan vielä hyvin selvästi sen loppuraskauden ahdingon ja tahdon tehdä kaikkeni, jotta olo ei olisi niin tukala. En ole asettanut mitään tavoitteita kilojen suhteen, sillä tosiasiassahan en voi tietää kuinka tämä raskaus tulee sujumaan ja kuinka pystyn esimerkiksi liikkumaan. Mutta tavoitteenani on, että mitä vähemmän kiloja tulee, sen parempi. Katsotaan sitten lopuksi mihin rahkeeni riittävät. Yritän kuitenkin olla tekemättä näistä kertyvistä kiloista liian suurta numeroa, jotten stressaisi sitä liikaa. Sillä tosiasiahan on se, että vauvaa tässä ollaan kasvattamassa ja kiloja tulee joka tapauksessa ainakin jokunen. 

Haluaisin myös jatkaa liikuntaa niin pitkään kuin mahdollista. Viime kerralla supistukset häiritsivät liikuntaa sekä työntekoa rv20 eteenpäin. Lopulta nämä samaiset supistukset panivat minut sairaslomalle muutamia viikkoja ennen äitiyslomaa. Loppuun asti kävin kuitenkin uimassa ja vesijuoksemassa, sillä se oli kropalle tarpeeksi hellää, jotta supistuksiakaan ei tullut liiaksi. Kunnolliset kävelylenkit jäivät varmaan jo ennen rv30, sillä vauva tuntui painavan virtsarakkoa niin lujaa, että vaikka olisin ollut juomatta viikon ja käynyt pissalla juuri ennen kävelylle lähtöä, teki minun 5min kävelyn jälkeen mieli hyökätä puskapissalle. Siitä oli nautinto kaukana. Tällä kertaa supistuksia on jo nyt havaittu (ei kuitenkaan mitään kovin pahoja) vaikka mennään vasta viikolla 15. Toivon, että supistukset eivät kuitenkaan nyt vielä pitkään aikaan haittaisi menoa..

Nyt mennään vaan päivä kerralla ja katsotaan mitä tämä raskaus tuo eteen tällä kertaa :)


maanantai 2. kesäkuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 22: 
Maanantai: Kävely 30min
Tiistai: -
Keskiviikko: Sali 1h 10min
Torstai: -
Perjantai: Kävely 30min
Lauantai: Sali 1h 20min
Sunnuntai: Sali 45min & uinti 30min

Liikuntaa yhteensä: 4h 45min

Paino: 86,2kg
Pudotus: -0,8kg
Kokonaispudotus:  -16,3kg
Raskaudenaikainen painonnousu +0,2kg

Viime viikkoiset pahimmat turvotukset hävisivät päivässä, kuten veikkasinkin. Huomaan kyllä, että raskaana kroppa kerää helpommin nestettä itseensä, varsinkin suolainen ruoka saa helposti turvottamaan. Iltaisin pötsi näyttää jo siltä, että pian poksahtaa :D Onneksi aina aamulla se on taas pienempi. Mutta kyllä se on jo selvästi kasvanut ja näyttää pikkuhiljaa vauvavatsalta, ah <3

Liikunnat ovat sujuneet ihan mukavasti, kolme salitreeniä ja lisäksi eilen pääsin pitkästä aikaa uimaan, ihanaa! Viime raskaudessa kävin ihan viime metreille asti uimassa, se oli ainut mitä pystyi ison mahan kanssa tekemään, kaikki muu teki kipeää tai oli liian raskasta. Nyt toivon, että voisin tälläkin kertaa käydä uimassa, jos muu ei onnistu.

Lisäsin nyt viikkokatsaukseen myös raskaudenaikaisen painonseurannan. Saa nähdä kauanko kehtaan julkistaa näitä viikkokatsauksia :D Nyt vielä kun painonnousu on pysynyt minimissä, niin kykenen tähän, mutta mieli voi muuttua kun kiloja alkaa tulemaan. Ihanaa viikkoa kaikille! 

maanantai 26. toukokuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 21: 
Maanantai: Sali 1h 20min
Tiistai: Kävely 25min
Keskiviikko: -
Torstai: Kävely 35min
Perjantai: Sali 1h & kävely 1h
Lauantai: -
Sunnuntai: -

Liikuntaa yhteensä: 4h 20min

Paino: 87kg
Pudotus: +1,2kg
Kokonaispudotus:  -15,5kg

Ensin meinasin, etten kerro reille tämän viikon karmeaa plussaa. Sitten mietin, että mitäs järkeä siinä olisi. Totuuden peittelyä. Tämä nyt vain on minulle normaalia, että paino heittelee kun kroppa kerää nestettä. Viikonloppu oli super-rankka, olin sekä lauantain että sunnuntain jalkojen päällä molemmat päivät aamusta iltaan. Olo on kuin jyrän alle jäänyt. Selkä ja pää on kipeä, pohkeet jumissa, nilkkaa vihloo ja kaikki lihakset tuntuu voimattomilta. Helle on tehnyt myös tehtävänsä, vaikka olen yrittänyt juoda paljon vettä. Olen silmäluomia ja sormia myöden turvoksissa. Syömiset ovat kuitenkin menneet hyvin, muutamia pieniä herkkuja lukuun ottamatta. Tosin suolanen on maistunut, johtuen hikoilusta ja helteestä. Ja sekös turvottaa vielä enemmän. Noh, itse en ole moksiskaan plussasta, vaikkei se nyt kovin hyvältä tietenkään tunnu. Se nimittäin katoaa yhtä nopeasti kun on tullutkin :) Ihanaa viikkoa! Minua ei suoraan sanoen hirveästi haittaa vaikka ilma hieman viilenisi, niinkuin on lupailtu! 

torstai 22. toukokuuta 2014

Mielitekoja ja väsymystä

No kuinkas tämä alkuraskaus on sitten sujunut? Ihan mukavasti, vaikkakin olen saanut kyllä osakseni raskausoireita ihan kunnolla. Nyt, kun viikkoja on jo hieman kulunut, on oireetkin jo helpottamaan päin. Onneksi! Alussa erityisesti aamupäivät olisin halunnut maata vain sohvalla, kuvotus on ollut välillä melkoisen voimakasta. Ja tuo ruokaväli, jos se pääsi yhtään pidemmäksi, tuli niin huono olo, että ihan heikotti ja vatsaa särki. Kotona touhukkaan taaperon kanssa eläminen antaa osittain vapauksia, ja olen häikäilemättä laittanut välillä lastenohjelmat päälle ja maannut sohvalla. Mutta samaa aikaa poika kaipaa paljon aktiviteettia ja ulkoilua, ja se on hänelle päivittäin suotava. Onneksi se ulkoilu piristää aina itseäkin.


Väsymys. Tuo hemmetin väsymys. Se on välillä lamauttanut minut aivan totaalisesti. Erityisesti illat ovat olleet pahoja, kun meinaan puoli kahdeksalta nukahtaa sohvalle. Välillä, jos mies ei ole ollut kotona olen joutunut hoitamaan pojan iltatoimet melkein itku kurkussa, kun väsyttää niin kovaa. Olen onneksi välillä onnistunut nukkumaan päiväunia, ja ottanut tosissaan rennosti pojan päikkäriajat ja kaikki muut mahdolliset hetket. Kroppa sen selvästi tarvitsee. Yhdessä välissä poika oli kipeänä ja nukuttiin kaikki todella huonosti muutama yö, ja sen jälkeen kyllä oli pää kovalla koetuksella. Hyvä etten puistossa nukahtanut seisaalleen. Nyt onneksi myös väsymys on helpottamaan päin ja pahoja väsymyshetkiä tulee vain harvakseltaan. Nukkua voisin kyllä enemmän kun on mahdollista, mutta se taitaa olla minulla kroonista eikä raskaudesta johtuvaa.

Liikuntaa olen yrittänyt jatkaa säännöllisesti, mutta välillä väsymys ja huono olo on vienyt voiton 6-0. Salilla olen joutunut välillä ottamaan hieman rennommin ja hidastamaan tahtia. Kaikkialla sanotaan, että lähes kaikkia harrastuksia voidaan raskaanakin jatkaa niin pitkälle kun hyvältä tuntuu, ja tämä onkin tavoitteena. Mutta samalla tiedetään, ettei ole suotavaa treenata maksimisykkeillä, jotta vauvan hapensaanti ei vaarannu. Monessa paikassa olen törmännyt siihen, että 150 lyöntiä/min olisi hyvä pitää rajana. Tästäkin asiasta löytyy vaikka kuinka paljon keskustelua ja mielipiteitä, ettei se vauva vaarannu vaikka treenaisikin kovempaa, mutta itse en ole kokenut tarpeelliseksi testata asiaa. Nyt sitten otetaan iisimmin ja vahditaan vähän sykkeitä. Salilla kun olen esimerkisi crosstrainerissa, nousee syke nopeasti jo korkeammalle, joten pakko on ollut hieman jarrutella, mikä tuntuu oudolta. Toinen sykettä kunnolla nostava on pyöräily, jossa kunnon ylämäen jälkeen saattaa mun pumppu hakata 175-180/min. Kyllä siinä vähän jo vedän henkeä ennenkuin matka jatkuu.

Mielitekoja on jonkin verran ollut, mutta ei kamalasti. Makeaa ei niinkään tee mieli (paitsi jäätelöä jostain syystä, ihan koko ajan!) Mutta karkeista olen nyt onnistunut pysymään kokonaan erossa lakon ansiosta ja hyvä niin! Kyllä sen karkkilakon pääsyynä oli tämä raskaus. Mutta suolaista tekee kyllä mieli. Ennenkuin sain tietää edes raskaudesta, ostin kaupasta suolakurkkuja, varmaan ensimmäistä kertaa yli vuoteen. Esikoista odottaessa suolakurkut maistui myös :D Nuudelit ja roskaruoka, kuten ranskalaiset maistui alussa pahoinvoinnin jyllätessä, mutta nyt maistuu taas salaattikin.

Mitäs muuta.. Noh nämä perinteiset; närästää, pyörryttää, turvottaa, pierettää, naama kukkii.. :D Ihanaa, hehkeätä raskausaikaa! <3


keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Haaveista totta?


Olen ollut pitkään hiljaa, hiiskunut vain hänelle, kertonut kuinka tervetullut hän on. Hymyillyt salaa muilta, vaihtanut merkitseviä katseita sen ainoan ihmisen kanssa, joka salaisuuden tietää. Palanut halusta kuuluttaa uutisen kaikille, mutta samalla pelännyt, kuten viime kerrallakin. Väistellyt ystävien uteluita, kohautellut olkapäitä ja antanut ymmärtää, että vielä ei ole aika. Mutta nyt on sen aika. Hän on matkalla. 

Vihdoinkin on aika kertoa teille ihania uutisia.. Ja syy siihen, ettei tuloksia ole pahemmin syntynyt ja välillä liikunnatkin ovat olleet minimissä. Voin nyt ilokseni kertoa teille, että laihdutusblogi saa pienen odotusblogin vivahteen. Olenhan unelmastani kertonut aiemminkin, mutta nyt se on totta! Raskaus alkaa olla jo hieman turvallisemmilla viikoilla, joten mielikin on alkanut kirkastua, ja usko vahvistua. Pitäkäähän peukkuja, sillä jos ei tule mutkia matkaan, meille tulee vauva! <3



tiistai 20. toukokuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 20: 
Maanantai: -
Tiistai: Kävely 25min
Keskiviikko: Kävely yht. 1h
Torstai: Sali 1h
Perjantai: Sali 1h 20min
Lauantai: -
Sunnuntai: -

Liikuntaa yhteensä: 3h 45min

Paino: 85,8kg
Pudotus: +0,6kg
Kokonaispudotus:  -16,7kg

Eilen oli melkoista haipakkaa koko päivä, ja siinä hulinassa unohtui viikkokatsauskin. Mutta tässäpä nyt tämä viime viikon saldo. Pientä plussaa, mutta sitä osasinkin odottaa.. Josko taas ensi viikolla saisi miinusta aikaiseksi, se olisi tavoitteena! Ihanaa, aurinkoista ja lämmintä viikkoa kaikille :)

perjantai 16. toukokuuta 2014

Hyvä viikko, parempi mieli

Eilen ja tänään olen päässyt käymään salilla ja kyllä sen huomaa, kuinka tuommoinen kunnon hikitreeni antaa lisäenergiaa arkeen. Tuntuu, että on paljon enemmän voimia ja jaksamista, kun saa vähän käydä purkamassa paineita. Tänään aamusta oli huono olo ja päätä särki ja mietinkin, jätänkö salillä käynnin väliin. Yleensä minulla liikunta vain pahentaa pääkipua ja tulee muutenkin huono olo. Tällä kertaa päätin kuitenkin lähteä ja vaikka treeni tuntui alkuun tahmealta ja pääkipu vain yltyi toistojen lopulla, huomasin salilta lähtiessä, että pääkipu oli kadonnut.

Syömiset ovat menneet hyvin ja karkkilakko pitää. Kävin viikolla kutsuilla, jossa pöytä notkui herkkuja. Ai että miten herkulliselta ne karkkikipot taas näyttivät, mutta myhäilin vain mielessäni, kuinka olisin "muutaman" namin käynyt nappaamassa, jos ei lakkoa olisi. Ja sain melkoista tyydytystä huomatessani, kuinka karkkihimo hävisi saman tien. Söin sitten salaattia ja suolaista piirakkaa ja jopa kakkuakin, mutta kohtuudella. Edistystä edistystä.

Nyt suuntaamme mökille viikonlopun viettoon, yritän sielläkin keskittyä enemmän pihahommiin kuin grilliruokaan.. ;) Hyvää viikonloppua kaikille!


maanantai 12. toukokuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 19: 
Maanantai: -
Tiistai: Kävely 30min
Keskiviikko: Kävelyä 1h
Torstai: Sali 1h 10min
Perjantai: Kävely 45min
Lauantai: Kävely 20min
Sunnuntai: Sali 1h 20min

Liikuntaa yhteensä: 5h 5min

Paino: 85,2kg
Pudotus: -0,7kg
Kokonaispudotus:  -17,3kg

Viikko on ollut varsin onnistunut. Kaksi salitreeniä, kuten lupailin viime viikolla ja lisäksi ihan mukavasti kävelylenkkejä. Herkkulakko rakoili loppuviikosta jäätelön merkeissä, mutta sen sijaan tein viikolla päätöksen karkkilakosta, jes! Oon ihan innoissani tästä karkkilakosta, kerrankin erinomainen päätös!

Eilen blogeja selatessa vilisi silmissä äitienpäiväkattauksia kakkuineen ja herkkuineen. Yhdessä kuvassa oli hyyyvin herkullisen näköinen kippo täynnä karkkeja ja melkein maistoin suussa karkin maun :D Ja siinä kun tutkailin kuvaa, totesin että juurikin tuo karkkikippo oli se, mihin mieluiten kajoaisin. Oli herkullisen näköisiä kakkuja ja keksejä ja leivoksia, mutta mikään niistä ei vaikuttanut yhtä houkuttelevalta kun karkit. Olen siis juurikin oikean lakon aloittanut, se karkki on vaan kaikista pahin mulle.

Vaikka viikko on ollut onnistunut sekä liikuntojen että syömisten suhteen, tuli miinustulos yllätyksenä. On jotenkin turvonnut olo kaikesta huolimatta, joten aamulla vaa'alle hyppäys aiheutti suurta ihmetystä. Mutta kerrankin näin päin, en valita! :) Täytyi ihan käydä tarkistamassa, että koska viimeksi on paino ollut noin "alhaalla", ja sehän oli tammikuun lopussa. Koko kevät on siis mennyt tässä junnaillessa, joten onkin jo syytä saada jotain edistystä aikaan.

Mukavaa viikkoa kaikille, tehkää hyviä valintoja, minäkin yritän!

tiistai 6. toukokuuta 2014

Kaiken pahan alku ja juuri

Eiköhän meillä jokaisella ole paheita. On se sitten tupakka, leivokset, alkoholi tai kuten minun tapauksessani, karkit. Niin kauan kun vain muistan, olen ollut koukussa karkkeihin. Aina silloin tällöin osaan hillitä himoni ja syödä vain sen muutaman namin, mutta aika usein tulee niitä syötyä kourakaupalla. Kaikista parhaita ovat irtokarkit, erityisesti makuunin/filmtownin herkut. Olenkin tässä herkkulakkoni aikana miettinyt paljon "suhdettani" karkkeihin ja kuinka toivoisin sen muuttuvan.


Nimittäin tosiasia on se, että tykkään siitä aivan liian paljon. Kun otan yhden, en osaa lopettaa. Oikeastaan kaiken muun kanssa, on ne sitten leivoksia, suolasia herkkuja tai jäätelöä, ei samaa ongelmaa ole. Ainakaan samassa mittakaavassa. Yleensä se yksi pulla tai jäätelö riittää mainiosti, eikä toiselle ole tarvetta. Ennen en tykännyt pahemmin edes suklaasta, mutta odottaessani esikoista jostain syystä suklaakin alkoi maistua, piruvie. Nykyisin sitäkin menisi useampi rivi kevyesti.


Kaiken tämän keskeltä (herkkulakon saattelemana) mieleeni hiipi ajatus. Mitäpä jos olisin ilman? Kokonaan ilman karkkia? Tiedän tämän herkkulakon olevan vain hetkellinen vaihe, jotta pääsen hiilarihimoista eroon (tiedoksi vaan, on muuten jo auttanut ihan älyttömästi!) ja pian taas sallin itselleni herkun silloin tällöin. Mutta mitäs jos en sallisikaan karkkia? Muut herkut olisi sallittujen listalla, tietenkin kohtuudella, mutta ei karkki. No kauankos tätä jatkaisin? Ensimmäinen looginen ajatus oli, että vuoden loppuun. Puoli vuotta siis, vähän reilu. Ei kuulosta yhtään hullummalta, vai mitä olette mieltä? Voisinkohan onnistua? Löytyisikö sitä itsekuria? Mä veikkaan, että löytyisi. Jaiks! Mihin soppaan sitä on taas päänsä laittamassa? Lähtiskö joku sokerihirmu mukaan? ;)


maanantai 5. toukokuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 18: 
Maanantai: Kävely 40min
Tiistai: Pyöräily 30min
Keskiviikko: Kävely 30min
Torstai: -
Perjantai: Pyöräily 30min
Lauantai: Kuntosali 1h 20min
Sunnuntai: Kävely 1h

Liikuntaa yhteensä: 4h 30min

Paino: 85,9kg
Pudotus: -0,7kg
Kokonaispudotus:  -16,6kg

Alkuviikko meni penkin alle, mutta onneksi lopulta tein päätöksen, että nyt loppu jatkuva herkuttelu! Ja hyvä niin, tuntuu jo paljon paremmalta, eikä mielitekoja ole enää jatkuvasti. Pahin pöhökin on tainnut jo lähteä, ihanaa saada miinusviikko! Liikunnat ovat olleet ihan ok tasoa, onneksi sentäs yksi salikerta. Voisin asettaa alkaneen viikon tavoitteeksi kaksi salia, siihen tähtään. Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille (räntäsateesta huolimatta)!

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Toisen herkuttoman haasteet

Eilinen aamu alkoi mukavasti kaurapuurolla ja jatkui kuntosalin merkeissä. Oikein hyvä aloitus päivälle siis. Lounaskin meni nappiin, kanasalaattia, mutta ilmeisesti liian köykäinen lounas kunnon salitreenin jälkeen sillä tunti lounaan jälkeen olin koluamassa kaappeja mukamas nälkäisenä. Herkut olisi siihen nälkään maistuneet.. Herkut jätin kuitenkin suosiolla kaappiin, mutta sen sijaan puputin sitten pähkinöitä, juustoa ja rahkaa. Puuh.. Parempi kai sekin kun karkki tai sipsit. Alkuillasta oli aivan mieletön himo jäätelöön. Mielessäni kuolasin ja kuvittelin herkkujäätelöannoksia ja harmissani totesin, ettei se kuulu nyt ruokavaliooni. Mieskin olisi ollut valmis lähtemään metsästämään kyliltä kunnon jäätelöitä.. Taisin kylvää miehelle herkkuhimon, sillä illalla hän kaivoi pakkasesta jäätelöpurkin, mutta taisin onnistua ajatustyössäni aiemmin, sillä minun lusikkani ei siellä kulhossa kävässytkään. Eikä edes oikeasti tehnyt mieli. Jes! Toinen melkein onnistunut päivä takana!

P.s Mun lihakset on aivan muusina eilisen salin jäljiltä! Au!

perjantai 2. toukokuuta 2014

Ensimmäinen päivä

Aamupala: Kaurapuuro voisilmällä, lasi maitoa
Välipala: 1,5 mandariinia
Lounas: Tuorepastaa ja kanakastiketta, reilusti salaattia, maitoa
Välipala: Maitorahkaa, mansikoita, hieman hunajaa
Päivällinen: Peruna ja makkarakastiketta, salaattia, maitoa
Iltapala: Suunnitelma: pari kokojyväleipää kalkkunalla, tomaatilla ja kurkulla

Eka herkuton päivä on sujunut hyvin. Kroppa on tottunut selvästi siihen, että saa vähän väliä höttöhiilareita.. Useamman kerran päivässä on mieli karannut herkkujen suuntaan, mutta olankohautuksella ja naurahduksella herkkuhimot ovat karanneet yhtä nopeasti kun tulivatkin. Päällimmäisenä ovat olleet ajatukset, että naurettavaa, kuinka voikin tehdä jotain herkkuja mieli. Joka päivä! Eikä asiaa helpota se, että jatkuvasti herkkuja kotoa löytyy, kun tuo mieskin on herkkupeppu (vaikkakin hoikka semmoinen, perkl.) Mutta kokemuksesta sen tietää, että päivän, parin päästä jatkuvat mieliteot helpottaa. Jesjes! Vihdoinkin tuntuu, että saa taas jotain aikaiseksi.. Huomenna salille, piiitkästä aikaa! Ihanaa viikonloppua :)



torstai 1. toukokuuta 2014

Tästä se taas lähtee vol. 72440

Tämä päivä huipentui mäkkiateriaan ja lakupussiin. Ja samalla päätin, että nyt riittää. Tästä ei tule loppua, ennenkuin itse niin päätän. Turha sitä on taas pitkittää ja maanantaihin odottaa, huomenna se saa alkaa. Ei herkkuja. Ei ollenkaan. Normaalia kotiruokaa ja paljon salaattia ja hedelmiä. Liikuntaakin olisi tarkoitus pikkuhiljaa lisätä, salikäynnit olisi hyvä saada taas säännölliseksi. Ensi kesäksi on turha yrittää saada itseään kuntoon, mutta jos vaikka ensi vuoden kesäksi? Tai sitten sitä seuraavan.. :D Kuhan jotain edistystä saisi aikaiseksi!

Miksi pitää mässäillä?

Ompahan taas vappu. Pöydät notkuu herkkuja, on munkkia ja karkkia, simaa ja sipsiä. Eilen illalla suorastaan oksetti, kun oli koko päivän puputtanut kaikkea hyvää ja siinä sivussa unohtanut sen kunnon lämpimän ruoankin syödä. Kyllä taas tämmöset ylilyönnit pistää miettimään, että jotain on todella tehtävä. Silloin kun annan itselleni luvan herkutella, ei meinaa loppua tulla.

Viime aikoina syömiset on olleet plus-miinus-nolla. Ruokailujen peruspilarit on kunnossa, ruokaympyrän mukaan syön ja ateriavälit ovat olleet sopivia. Mutta sitten se napostelu, varsinkin pojan päikkäreiden aikaan ja iltaisin. Herkut maistuu. Aina jotain pientä. Ihan vaan yks pala vielä. Yleensä osaan pitää sen jotenkuten kohtuudessa (paitsi nyt vappuna), mutta väkisinkin sitä miettii, putoaisiko paino jos onnistuis jättämään herkut vähemmälle. Ihan varmasti se putoaisi.

Ei se varmaan auta kun aloittaa taas totaalikieltäytyminen herkkujen suhteen, jotta saa sen herkkukierteen katkaistua. Olisi kiva saada pitkästä aikaa jotain tulosta aikaiseksi.. Mitenkäs muiden vappu on sujunut?

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 17: 
Maanantai: -
Tiistai: Kävely 20min
Keskiviikko: Kävely 30min & pyöräily 35min
Torstai: Kävelyä 1h
Perjantai: Pyöräily 30min
Lauantai: Kävelyä 1h
Sunnuntai: Kävelyä koko päivä

Liikuntaa yhteensä: 3h 55min

Paino: 86,6kg
Pudotus: +0,2kg
Kokonaispudotus:  -15,9kg

Viikko on ollut hektinen.. Mutta onneksi olen onnistunut mahduttamaan sinne edes jonkinverran liikuntaa. Salikäynnit ovat jääneet valitettavasti taas pois, kun suoraan sanoen ei ole vain ollut aikaa. Tämän viikon pitäisi onneksi olla hieman iisimpi..

Ruokapuolessa on havaittavissa parannusta. Salaatti kruunaa puolet lautasesta, niinkuin kuuluukin. Mutta ne herkut. Ne penteleen makeat herkut. Karkki, kaiken pahan alku ja juuri. Viime viikolla olen tainnut melkein joka päivä syödä karkkia, paitsi eilen. Ja sekös inhottaa. Aivan varmasti olisi ollut miinustulos ilman karkkia. Nyt ne pussinpohjat roskiin ja uutta ei osteta. Haluaisin saada taas tuloksia aikaan, niin kauan tässä on jo junnattu paikoillaan. Vinkkejä otetaan vastaan! 

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Viikkokatsaus

VIIKKO 16: 
Maanantai: Kävely 30min
Tiistai: Kävely 20min
Keskiviikko: 
Torstai: Kävely 1h
Perjantai: Sali 1h 10min
Lauantai: -
Sunnuntai: -

Liikuntaa yhteensä: 3h

Paino: 86,4kg
Pudotus: -0,6kg
Kokonaispudotus:  -16,1kg

Pieni pudotus tuli kyllä hieman yllätyksenä, odottelin ennemmin plussaa. Liikunnat ovat olleet vähäisiä, mutta sentäs yksi kunnon salitreeni! Tämä pääsiäinen meni kyllä pitkälti herkutteluksi ja makoilemiseksi, joten hieman hämmentyneenä otan miinuksen vastaan ja aloitan toivottavasti hieman ahkeramman uuden viikon! Toivottavasti teidänkin pääsiäinen on ollut onnistunut :)

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pääsiäistä!

Oon ihan surkea bloggari kun tekstiä ei vain ole viime aikoina syntynyt. Täällä elellään aika normaalia elämää, mitä nyt aikamoista kiirettä on pitänyt. Mies on ollut aika paljon töissä ja poissa, ja meillä pojan kanssa on ollut melkoisesti menoja. Liikunnat tökkii edelleen, tänään olisi tarkoituksena pääsiäisvapaiden kunniaksi suunnata salille melkein kahden viikon tauon jälkeen, hui! Ajoittain se tauko tekee kyllä ihan hyvää.. On suorastaan harmittanut kun aikaa ei ole salillakäyntiin riittänyt. Jotenkin kaikki muu on mennyt viime aikoina sen edelle. Syömisissä olen pysynyt jokseenkin ruodussa, mutta toki niitä herkkujakin on välillä syöty. Mutta kohtuudella, jes!

Meinaamme suunnata pääsiäisen viettoon mökille, ihanaa! Tekee kyllä niin hyvää vähän höllätä ja olla perheen kesken. Ulkoilua, pihahommia, nukkumista, herkkuja.. Rentoutumista ja nauttimista! Toivotan teille kaikille rauhallista pääsiäistä, ottakaa iisisti! :)