tiistai 31. joulukuuta 2013

Katse kohti huomista

Kaikki bloggaajat kertaavat vuoden tapahtumia, mutta minä en jaksa. Haluan mielummin keskittyä tulevaan, vaikka kulunut vuosi onkin ollut monilta osin oikein ihana ja onnistunut. Silti haluaisin alkavan vuoden olevan vielä parempi. 

Joulun välipäivien aikana alkoi joulumässäilyt ahdistaa ja onnistuin jatkamaan kevyttä ruokailulinjaa, mutta Muumin sanoja lainaten: kuinkas sitten kävikään? Nyt turvottaa kun on tullut kavereita kestitettyä pullalla ja herkuilla ja normaaliruoka on jäänyt parina päivänä vähäiselle, liikunnasta puhumattakaan. Väsyttää, väsyttää ja väsyttää. Onneksi tänään emme aio juhlistaa sen suuremmin vuoden vaihtumista, vaan mitä todennäköisemmin juon lasin viiniä ja vuosi vaihtuu peiton alla, tiedottomassa tilassa. 

En aio tehdä kliseisiä uudenvuodenlupauksia, tai asettaa sen suurempia tavoitteita. Pääasia ensi vuodelle on, että pitäisin itsestäni parempaa huolta. Painoa pois, se on sanomattakin selvää, mutta haluan huolehtia myös kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistani. Ja hankkia sen salikortin mistä puhuin ja ottaa muutaman tunnin viikossa itselleni aikaa ja käydä siellä salilla tekemässä tulosta. Sillä jos jotain olen oppinut tämän vuoden aikana, niin sen, että itsestään huolehtiminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Paljon rahaa. 

Hyvää vuoden viimeistä päivää, nauttikaa ja juhlikaa ken jaksaa ja niiden rakettien kanssa varovasti siellä! <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti