lauantai 10. elokuuta 2013

Superia vai vähemmän superia?

Reilun viikon verran jaksoin noudattaa GFG-diettiä, mutta nyt se kävi liian vaikeaksi. Ongelmia oli heti aamussa, iso kasa puuroa ja raejuustoa ei vain mennyt enää alas vaan päinvastoin pyrki ylöspäin. Ei ole mukavaa aloittaa päivää niin... Lisäksi tuntuu niin hassulta, ettei esimerkiksi hedelmiä saa syödä ollenkaan. En nyt kuitenkaan aio kirvestä heittää kaivoon ja suunnata tuplajättimegahyper hampparille, vaan jatkan mukaillen. Aamupuuro on vaihtunut Fitness-muroihin ja johonkin proteiinin lähteeseen, kuten keitettyyn kananmunaan, lounaaksi salaattia tai jotain normikotiruokaa (kuten äsken kanarisottoa ja salaattia), välipalaksi rahkaa/jogurttia, päivälliseksi jotain kevyttä (riippuu mitä lounas on ollut) ja iltapala tarpeen mukaan. Pääpointti on kuitenkin säännöllinen ateriarytmi ja kohtuulliset annoskoot! Dieetti oli varsin opettavainen, mm oikea annoskoko avautui ihan uudella lailla. Ja sitä lisäkauhallista ei tarvitse santsata.

Nyt onkin sitten päätöksien aika. Lähteäkö mukaan Superdieettiin, joka alkaisi maanantaina. Koko homma kaatuu siihen jos aamupalavaihtoehtona on vain puuro. Tiedossa on muutenkin vaikeat viikot, on reissua ja kaikkea muuta. Öh ja köh. Vai jatkaako tällä fiiliksellä mikä on?


4 kommenttia:

  1. Mulla on jo ne Superdieetin ohjeet tiedossa ja aamupalassakin näytti olevan muutama eri vaihtoehto joista yksikään ei oo puuro. :)

    Mutta kyllä tuo sun oma suunnitelmakin kuulostaa ihan toimivalta ja just semmoselta elämäntapamuutokseen sopivalta. Noinhan sitä pitäis syödä muutenkin että myös painon ylläpitäminen onnistuu sitten ku tavotteeseen on päästy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noni jes! Kiitos tiedosta :) Kyllä mä taidan sitte kallistua sen superdieetin puolelle! Vielä on päivä aikaa miettiä ;)

      Poista
  2. Just tuo annoskoon hahmottaminen varmasti jo auttaa jatkoon. Uskon että sillä ja ruokailujen säännöllisyydellä saa tuloksia, vaikka söisikin ihan sitä perus kotiruokaa..

    Tsempit jos lähdet superdiettiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattista! Joo kyllä sen on hyvin nyt huomannu missä ennen on menny vikaan..

      Poista