sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Maailman paras kasvissosekeitto

Suosittelen kokeilemaan, varsinkin jos kuulut siihen kastiin, joka jo yökkäilee, kun kuulee sanan kasvissosekeitto. Tämä resepti on kokeiltu ja hyväksitodettu jo monen monta kertaa. Täyteläistä, kevyttä ja superhyvää! Maistuu jopa miehelleni, joka normaalisti suosii lihaa ja kaikkea muuta kunnon evästä ;) Tässä helppo ja nopea ohje ihanaan keittoon:

Herkullinen kasvissosekeitto:
2 pientä sipulia
1 pieni bataatti
3-4 porkkanaa
2 perunaa
kourallinen kukkakaalia
1/2 Koskenlaskijajuusto
kasvisliemikuutio
pippuria
suolaa

Kaikessa yksinkertaisuudessaan, kuori ja pilko kaikki kasvikset ja lisää vettä niin, että kasvikset peittyvät. Mausta oman maun mukaan, itse tykkään pienestä potkusta, joten käytän melko paljon pippuria (valko-ja mustapippuria) ja 2 kasviliemikuutiota tähän satsiin. Tällöin ei myöskään tarvitse sitä suolaa erikseen lisätä. Keitä kasvikset kypsiksi, lisää joukkoon puolet Koskenlaskijapaketista (itse käytän normaalisti ihan sitä perus-maustamatonta-laskijaa, mutta kaupan valikoiman puutteessa nyt tarttui kokeiluun uutuus sipuli-ruohosipuli ja oikein hyvin toimi). Kiehauta niin, että juusto sulaa ja lopuksi koko komeus sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa sekaisin. Päälle raejuustoa ja eiku nauttimaan! :)


p.s käväsin juuri aamulenkillä, juoksuaskelten saattelemana. Askeleet olivat paljon eilistä kepeämpiä, ehkäpä johtui siitä ettei tarvinnut lastenvaunuja lykkiä samalla. Yllättävän suuren osan jaksoin lenkistä juosta, ehkä 60-70% 3,6km lenkistä, oon ylpee! :)


77 kommenttia:

  1. Vaikuttaa hyvältä. Täytyypä kokeilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vaimon toivomuksesta ruoanlaittovelvoitteinen torstaisin ja tänä torstaina osui tämä, olen tehnyt bataattikeittoa aiemmin, vähän oli imelää, miten käynee tämän.

      Eläkeläis äijä

      Poista
    2. Kerrohan sitten miten onnistui!

      Poista
  2. kokeilen huomenna tehdä tätä, en ole koskaan tehnyt kasvissosekeittoa mutta jostain syystä nyt tuli himo kokeilla!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan kokeilemaan, on muuten hyvää varsinkin raejuuston kanssa! :)

      Poista
    2. monta annosta ohjeesta tulee?

      Poista
    3. Kyllä tuosta neljä henkilöä syö, toki riippuu siitä syökö kuinka paljon..

      Poista
  3. Tää vaikuttaa äkkiseltään melko samankaltaiselta, kuin Rainbow:n pakasteessa oleva kasvissosekeitto, jota rakastan! Pitääkin testata kuinka lähelle tällä päästään tuota versiota, olisi helpompi ja halvempi niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä ihan mun yks lemppari, ihanan täyteläistä mutta samalla kevyttä! Niin ja halpaa :)

      Poista
    2. No ei kai tämän reseptin kohdalla voi puhua kevyesti kuitenkaan :O Puoli pakettia koskenlaskijaa, hiilaria perunasta ja bataatista...

      Poista
    3. Itse miellän tämän suhteellisen kevyeksi, mutta kukin tyylillään.

      Poista
  4. Tää lähtee kokeiluun heti huomena :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, tänään se oli meillä päivällisenä! :D

      Poista
  5. Tosi hyvä ohje! Käytin nimenomaan tuota sipuli-ruohosipuli Koskenlaskijaa en tiedä siitäkö se hyvä maku sitten tuli :) Kiitos kovasti tästä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä osuva valinta, hyvä jos maistui! :) Itsekin voisin taas joku päivä tehdä.. Nams.

      Poista
  6. Kiitos tästä reseptistä kovasti, ollaan tehty tätä kaksi kertaa jo poikaystävän kanssa ja ai että! NAMI :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva että maistuu! :) Se on kyllä niin hyvää!

      Poista
  7. Monellekko tämä ohje on tehty? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siitä 3-4 henkilöä syö, riippuu tietenkin onko pieni- vai suuriruokaisia :)

      Poista
  8. Siellä porisee mullakin kasvissosekeitto lähes samanlaisella reseptillä! Kiva olisi kuulla muitakin reseptejä joita olet käyttänyt, tuolla blogissani juuri päivittelen sitä että pitäisi tutustua uusiin resepteihin! www.lihavakorppi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla onkin ollut korvan takana ideana, että pitäisi postata muutama ruokajuttu. Jään kehittelemään! :)

      Poista
  9. Olipa hyvä perus resepti. Itse jätin koskenlaskijan pois ja laitoin tilalle Kappeli-juuston jämät, jotka olisi muuten pitänyt heittää pois. Tuosta on helpo varioida oman maun mukaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti monet juustot sopivat tuohon, eikä juustoa tarvitse olla kun ihan vähän, jotta keitosta tulee hieman kermainen :) nam, pitääkin tehdä taas joku päivä!

      Poista
  10. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Tämä lähtee viisaudenhammasleikkausta seuraavan nesteruokalistan ensimmäiseksi ateriaksi. Ostin vielä maun lisäämiseksi lanttua ja palsternakkaa, kiitos tästä resepti-ideasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä viisaudenhampaan poistoon, itseltäni leikattiin/revittiin juuri vastikään kaikki neljä, ei ollut hupaisaa! Mutta keitto toimii varmasti :)

      Poista
  12. Aivan super hyvää!!!! Tällä hetkellä just lusikoin suuhuni....:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha nam! Hyvä jos maistuu, itekin rupes tekee mieli! :)

      Poista
  13. Tänään koitetaan mekin tätä ohjetta, vaikuttaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä, toivottavasti maistuu! :)

      Poista
  14. Tänään koitetaan mekin tätä ohjetta, vaikuttaa hyvältä!

    VastaaPoista
  15. Teen parhaillaan taas keittoa. Aivan taivaallisen hyvää. Maistuu koko perheelle:)
    T. Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Hyviä herkkuhetkiä, nam! :)

      Poista
  16. Tosi hyvä ja helppo ohje, sopii tällaiselle mämmikourallekin! :) Itse korvasin sulatejuuston kevyellä (taisi olla vain 6 % rasvaa) valkosipuli-yrttituorejuustolla ja silläkin tuli oikein herkullista ja täyteläistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti toimii kevyemmälläkin tuorejuustolla, täytyypä kokeilla ens kerralla itekin! Varmasti tulee hyvin myös makua noilla maustetuilla versioilla :)

      Poista
  17. Tosi herkullista! Ite lisäsin toisella kerralla parsakaalia ja purjoa ja toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite kanssa joskus laittanut purjoa, sopii oikein hyvin, nam!

      Poista
  18. Hyvä ohje! Kokeilin tänään ja toimii! Jaoin reseptin omassakin blogissani. :)

    VastaaPoista
  19. apua mä söin ton satsin YKSIN alle vuorokaudessa!! OLI NIIN HYVÄÄ!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Hahaa! Ei hätää, on vastaavaa ennenkin käynyt ;)

      Poista
  20. Tää on kyllä tosi hyvää raejuuston kanssa! nam!

    VastaaPoista
  21. Kiitti reseptistä, mainiota oli ja maistui koko 6 henkiselle perheelle :)
    oiva valinta vaihteluna jos jokainen lapsi meinaa kieltäytyä ajoittain eri juureksista/mausteista. Upposi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Meijänkin muksu vetelee tota ihan mielissään :)

      Poista
  22. Tänään tein ja tuli ihan jumalaisen hyvää, kiitos! : ) Syön tota nyt koko viikon, iso kattila tuli ihan täyteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, kiva että maistuu! Pitäisi taas itsekin tehdä pitkästä aikaa, se on vaan joka kerta yhtä hyvää :)

      Poista
  23. Paljonko vettä laitat suurin piirtein, 1 litra vai enemmän? Nyt tyhmä kysymys, mutta vettähän ei siis kaadeta pois kun kasvikset on kypsiä...ovat osa keittoa eikös... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tainnut koskaan mitata kunnolla, laitan aina vettä niin että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Ennen soseuttamista kannattaa tutkailla, onko vettä vieläkin liikaa, ja ottaa tarvittaessa talteen pieneen kippoon. Helpompi tehdä ennen soseuttamista ;) Ja sitä voi laittaa takasin keittoon jos tuli liian tanakkaa. Nams!

      Poista
    2. Eli siis juurikin näin, ei kaadeta pois ;)

      Poista
  24. Uskoin kyllä, että hyvää on, mutta enpä arvannut kuinka hyvää ;). Koskenlaskijan tilalta laitoin lidlin yrteillä maustettua sulatejuustoa ja oli kyllä niiiin hyvää, joten kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
  25. Olepas hyvä, kiva kuulla että maistui! :)

    VastaaPoista
  26. Ensimmäinen kasvissosekeitto, mitä koskaan olen tehnyt, ja tuli ihan törkeän hyvää! Viisaudenhampaan leikkauksen jälkeen maistuu hurrrjan hyvältä kaikkien pilttien ja muiden litkujen jälkeen, ihanan pehmeää ja täyttävää. Ja kirsikkana kakun päällä raejuustoa, NAM! Tein heti kaksinkertaisen annoksen (paitsi jätin koskenlaskijan tuplaamatta), käytin sulatejuustona koskenlaskijan sipuli-ruohosipuli ja lisäsin vielä keiton loppuvaiheessa pari valkosipulinkynttä. Nousi kyllä ehdottomasti lempiruokieni listalle! Kiitos reseptistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että maistuu! Pitäisi taas itsekin tehdä pitkästä aikaa, on niin helppoa ja hyvää :) Ja tota valkosipulia pitääkin ensi kerralla kokeilla!

      Poista
  27. Kiitos mainiosta reseptistä! Tuli oikein maukasta, ehdottomasti aion tehdä tällä ohjeella jatkossakin :) Ensi kerralla pitää vielä kokeilla heittää valkosipulia joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että maistuu! Mullakin on pitkästä aikaa ainekset valmiina, tarkoitus tehdä lähipäivinä, nams :) Oivallista syysruokaa!

      Poista
  28. Minä kuulun nimenomaan siihen kastiin joka todellakin jo yökkäilee kuullessaan sanan kasvissosekeitto ja hädintuskin saan lusikallistakaan alas mutta löysin tämän ohjeen ja ajattelin kokeilla että kuinkakohan käy..ja voin sanoa että tämä ohje todellakin toimii!! Ihan mielettömän hyvää keittoa..:-D kiitos ihanasta ohjeesta. Suosittelen todellakin kokeilemaan tätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla! Hyvä että maistui :)

      Poista
  29. mejän perheellä ei tosiaankaan mene mitkään kasvislitkut alas, mutta päätimpä kokeilla tätä ja ainakin perheen eka testaaja (minä) on nyt joutunut kumoamaan aiemmat väitteet kasviskeiton kauheudesta. Aivan älyttömän hyvää, vaikka jätinkin kukkakaali pois kun sitä ei kaupasta löytynyt. Peukkua!

    VastaaPoista
  30. Täydellistä keittoa! nam! :) kiitos hyvästä reseptistä!

    VastaaPoista
  31. Täytyy sanoa, että pelkäsin sosekeiton olevan liian makea bataatin ja porkkanoiden määrän vuoksi, mutta maku olikin täydellinen. Kukkakaalia tulia enemmän kuin ohjeessa, mutta se ei keittoa pilannut! Kiitokset loistavasta ohjeesta. :) -N-

    VastaaPoista
  32. Hmm, pitääkin varmaan kokeilla! Sulla on muuten tosi hieno banneri, tykkään! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, pitäisi itsekin tehdä taas pitkästä aikaa! Ja kiitos :)

      Poista
  33. Tää on ihan mahtava resepti!! Meillä tehty tätä useaan otteeseen ja aina maistuu, jopa miehellekin joka ei muuten niin tällaisista välitä :) löysin tän ohjeen joskus viime vuoden alussa kun googlettelin kasvissosekeiton ohjeita, ja tämähän sieltä heti pompahti esiin mahtavalla otsikollaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa oon mäki miettiny, että kyllä on hyvä resepti ku keitto maistuu tuolle lihansyöjämiehellekin :D Kiva kuulla että maistuu!

      Poista
  34. Tuli niin hyvä keitto, että pakko kommentoida!
    namnman! Pikkasen raejuustoa vielä lautasella päälle niin oijoi! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam nam, kiva että maistuu! Ja juu, tuo raejuusto on ihan ehdoton :)

      Poista
  35. Voikohan keittoa soseuttaa ihan perus vatkaimella?Se kun on ainoa sekoitin, joka täältä opiskelijakämpästä löytyy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole kokeillut, mutta kokeile ihmeessä! Luulisin että jos kaiken keittää kunnolla kypsäksi, voisi keitosta saada ihan hyvää. Ei varmaankaan yhtä sileää, mutta kokeilemisen arvoista :)

      Poista
  36. Ei sulla olis tietoa että kuinka paljon kaloreita suunnilleen yksi keskikokoinen annos sisältää raejuuston kanssa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulla kyllä valitettavasti ole tietoa.. Olisko jotain ohjelmaa mihin vois syöttää ainekset ja se laskisi valmiiksi?

      Poista
  37. Keitosta tuli todella sileää ja taivaallisen pehmeää! Uusi lemppariruoka :) Iso kiitos siis reseptistä!

    VastaaPoista