keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Babysteps

Otin tänään suuren askeleen, harppauksen suorastaan. Menin salille ja uimaan, whoopwhoop! Ja olo näin jälkikäteen on aivan mahtava! Eihän tuo nyt sinällään mikään ensi kerta ole, mutta viime kerrasta on jo aikaa. Ihana tehdä jotain konkreettista, muutakin kun perus vaunulenkkejä. En siis sanoisi, että olisin mikään täysi sohvaperuna, vaikka painoa onkin mukavasti lanteille kertynyt. Hyötyliikun ja lenkkeilen, mutta säännöllisyys puuttuu. Tavoitteena onkin, että kävisin viikottain muutaman kerran salilla ja uimassa ja lisäksi muutama kunnon vaunulenkki muksun kanssa.



Helsingissä on ollut jo pidemmän aikaa hyvin masentava sää. Loskaa, räntää, vettä, liukasta. Sukat, kengät ja lahkeet märkänä. Ei ihme, ettei ole tehnyt pahemmin mieli liikkumaan. Siitä tuo saliharjoittelu on kyllä mahtava. Mielummin toki pyöräilisin tuolla ulkona, mutta tällä säällä valitsen kyllä sen kuntopyörän. Kevättä odotellessa! 45 min puuhailin salin puolella, soutulaitetta, kuntopyörää, reisiä, käsiä. Ihan tommosta perus lämmittelyä ja kalorinpolttoa. Lisäksi 30min vesijuoksua. Vesijuoksemassa kävin paljonkin raskaana ollessa, loppuvaiheessa jopa päivittäin. Vedessä olo tuntui edes jokseenkin siedettävältä ison mahan kanssa ja muutenkin oli ainoa liikuntamuoto mitä kykeni tekemään. Kävelylenkitkin jäi loppuvaiheessa supistusten ja kipujen takia. Harmiksi synnytyksen jälkeen vesijuoksut ja uinnit jäi.. Mutta nyt ne alkakoon uudestaan! 

Treenin jälkeen maistui mansikka-mustikka-jogurtti pirtelö ja täysjyväleipä, kyllä nyt kelpaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti